Yhteinen työympäristö – turvallisuus syntyy yhteistyöstä
Yhteisessä työympäristössä on kyse yhteisten vaarojen torjunnasta, eli työnantajat ovat keskenään yhdenvertaisessa asemassa. Kyse ei siis ole työturvallisuuslain tarkoittamasta yhteisestä työpaikasta, jossa yksi työnantaja käyttää pääasiallista määräysvaltaa.
Yhteinen työympäristö tarkoittaa tässä julkaisussa kiinteistöä, rakennusta tai fyysistä toimitilaa, jossa samaan aikaan toimii useita eri työnantajia.
Työympäristö, tilat, erilaiset tilapalvelut ja osa työvälineistä ovat siis työtilan käyttäjien yhteisessä käytössä. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi:
- toimistohotellit
- kauppakeskuksissa sijaitsevat työtilat
- palvelutorit ja julkiset asiakaspalvelutilat
- yhteiset virasto- ja toimistotilat.
Yhteiskäyttö tuo säästöjä ja helpottaa asiakkaiden asiointia, mutta samalla se tuo uusia velvoitteita työnantajille työturvallisuuden toteuttamiseen.
Yhteiseen työympäristöön siirtymistä suunnittelevien työpaikkojen kannattaa selvittää jo suunnitteluvaiheessa, mitä velvoitteita yhteinen työympäristö tuo mukanaan. Ennen kuin keskitytään tilaratkaisuihin tai yhteisten toimintatapojen rakentamiseen, on tärkeää muodostaa selkeä käsitys vastuiden ja velvoitteiden jakautumisesta. Vasta sen jälkeen voidaan suunnitella käytännön yhteistyötä ja hyödyntää yhteisen työympäristön mahdollisuuksia.
Sisältö:
Sivun sisällysluettelo
Kuka vastaa työturvallisuudesta yhteisessä työympäristössä?
Jokainen työnantaja vastaa omien työntekijöidensä työturvallisuudesta myös yhteisessä työympäristössä. Työnantajilla on työnjohto-oikeus vain omiin työntekijöihinsä.
Yhteisessä työympäristössä on kyse yhteisten vaarojen torjunnasta. Työnantajat ovat keskenään yhdenvertaisessa asemassa. Kyse ei siis ole työturvallisuuslain tarkoittamasta yhteisestä työpaikasta, jossa yksi työnantaja käyttää pääasiallista määräysvaltaa.
Kiinteistöä hallinnoiva taho ei vastaa tiloissa toimivien työturvallisuudesta.
Se huolehtii kuitenkin kiinteistön palo- ja pelastusturvallisuudesta.
Sillä on myös kootusti tieto kiinteistössä toimivista työnantajista. Tätä tietoa kannattaa hyödyntää yhteistyön käynnistämisessä.
Mitä laki edellyttää työnantajilta?
Lainsäädäntö velvoittaa työnantajia yhteistyöhön, kun heidän toimintansa samassa tilassa voi aiheuttaa vaaraa tai haittaa työntekijöille.
Työnantajien on
- tiedotettava toisilleen havaitsemistaan vaaratekijöistä ja tilanteista, jotka voivat vaikuttaa muiden työntekijöiden turvallisuuteen
- sovittava toimenpiteistä vaarojen vähentämiseksi ja huolehdittava, että sovitut asiat viedään käytäntöön
- sovitettava toimintatapoja yhteen, jos ne vaikuttavat toisten työhön
- ehkäistävä häiriöitä, ristiriitoja ja turvallisuusriskejä ennalta.
54 §Työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunta
Milloin teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa toimivien yhden tai useamman työnantajan ja itsenäisen työnsuorittajan työ tai näiden yhteiset toiminnot muulloin kuin 49 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa aiheuttavat haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle, työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien on riittävällä keskinäisellä yhteistoiminnalla pyrittävä tiedottamaan toisilleen havaitsemistaan haitta- ja vaaratekijöistä ja niiden poistamiseen tähtäävistä toimenpiteistä sekä tarpeellisesta toimintojen yhteensovittamisesta.
Työsuojelun yhteistoiminta
Laki edellyttää, että kukin työnantaja käsittelee yhteisten vaarojen torjuntaan liittyviä asioita omissa työsuojelun yhteistoimintarakenteissaan.
Lisäksi työnantajien tulee
- tiedottaa toisilleen yhteisistä vaaroista ja niiden torjunnasta
- sopia yhteistyötavoista työturvallisuusasioiden käsittelyssä.
Työnantajat voivat halutessaan sopia yhteisestä työsuojelupäälliköstä.
Yhteistyö helpottaa velvoitteiden hoitamista, mutta ei siirrä pois yksittäisen työnantajan vastuuta omista työntekijöistään.
Esihenkilön rooli
Esihenkilö toimii työnantajan edustajana ja vastaa omien työntekijöidensä työturvallisuudesta sekä hyvinvoinnista myös yhteisessä työympäristössä. Vastuu ei vähene, vaikka esihenkilö ei työskentelisi samassa toimipaikassa.
Esihenkilön keskeiset tehtävät:
- Huolehtia omien työntekijöidensä turvallisuudesta ja terveydestä työssä.
- Tarkkailla työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta sekä huomioida työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön ja työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat omien työntekijöidensä osalta.
- Selvittää työympäristöön liittyviä fyysisiä ja psykososiaalisia ongelmia sekä arvioida, koskevatko ne vain omaa henkilöstöä vai laajemmin kaikkia tilojen käyttäjiä.
- Tehdä yhteistyötä muiden organisaatioiden esihenkilöiden kanssa tilanteissa, joissa ongelmat tai riskit koskevat yhteisiä tiloja.
- Vastata työntekijöiden perehdytyksen järjestämisestä, mukaan lukien yhteiskäyttötilojen käytännöt, turvallisuusohjeet, poistumistiet ja muut paikalliset toimintatavat.
- Käynnistää epäasiallisen kohtelun, häirinnän sekä muiden työsuojeluasioiden käsittelyprosessit ja tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden työnantajien kanssa.
- Huolehtia, että työn vaarojen arviointi päivitetään esimerkiksi yhteiseen työympäristöön siirryttäessä.
Esihenkilöltä edellytetään
- aktiivista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa
- säännöllistä yhteydenpitoa työntekijöihin myös etäjohtamistilanteissa
- kykyä tunnistaa, mitkä asiat voidaan ratkaista omassa organisaatiossa ja mitkä edellyttävät yhteisiä ratkaisuja.
Työntekijän rooli
Työntekijä on vastuussa omasta turvallisesta toiminnastaan, yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta sekä havaintojen ja ongelmien ilmoittamisesta työnantajalle. Työntekijän toiminta vaikuttaa myös muiden tilankäyttäjien turvallisuuteen ja työhyvinvointiin.
Työntekijän keskeiset tehtävät:
- Noudattaa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja toimintatapoja.
- Käyttää yhteisiä tiloja vastuullisesti sekä huolehtii siisteydestä ja järjestyksestä.
- Ilmoittaa havaitsemistaan vioista, puutteista, vaaratekijöistä ja turvallisuusriskeistä työnantajalle ja tarvittaessa työsuojeluvaltuutetulle.
- Toimia annettujen turvallisuusohjeiden mukaisesti normaali-, häiriö- ja hätätilanteissa.
- Osallistua perehdytyksiin ja turvallisuusharjoituksiin sekä noudattaa niissä annettuja ohjeita.
- Ilmoittaa kokemastaan tai havaitsemastaan epäasiallisesta kohtelusta omalle esihenkilölleen.
- Edistää omalla toiminnallaan yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja hyvää työilmapiiriä eri organisaatioiden välillä.
Työntekijältä edellytetään
- turvallisuusohjeiden tuntemista ja noudattamista
- vastuullista viestintää ja yhteistyötä muiden tilojen käyttäjien kanssa
- valmiutta toimia oikein myös poikkeus-, uhka- ja hätätilanteissa.
Työsuojeluvaltuutettu huomioi tehtävässään myös yhteisen työympäristön näkökulmat ja käsittelee oman työnantajansa kanssa yhteisessä työympäristössä tunnistettuja vaaroja ja niiden poistamiseksi esitettyjä toimenpiteitä.
Työsuojeluvaltuutettu tuo työsuojelutoimikunnan käsittelyyn yhteisten vaarojen torjuntaan liittyviä asioita henkilöstön näkökulmasta.
Kun työnantaja on yhdessä muiden työnantajien kanssa sopinut pelisäännöistä ja toimintamalleista yhteisessä työympäristössä, tulee työsuojeluvaltuutetun omalta osaltaan kannustaa henkilöstöä toimimaan annetun ohjeistuksen mukaisesti.
Työsuojeluvaltuutettujen asiantuntemusta ja perehtyneisyyttä on tärkeää hyödyntää myös yhteisten työympäristöjen työsuojelukysymyksissä.
Työsuojelupäällikkö huolehtii omalta osaltaan, että työsuojelun yhteistoiminnassa käsitellään myös yhteisen työympäristön työsuojelukysymyksiä eli yhteisten vaarojen torjuntaa. Työsuojelupäällikkö toimii myös työnantajan ja työnantajaa edustavien esihenkilöiden tukena yhteiseen työympäristöön liittyvissä kysymyksissä.
Yhteisten vaarojen torjuntaan liittyvä lainsäädäntö mahdollistaa sen, että yhteisessä työympäristössä työnantajat voivat nimetä yhteisen työsuojelupäällikön.
43 h § Työsuojelun yhteistoiminta yhteisten vaarojen torjunnassa
Työturvallisuuslain 54 §:ssä tarkoitetusta työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnasta johtuvat 26 §:n mukaiset yhteistoiminta-asiat käsitellään 27 §:n mukaisesti.
Työturvallisuuslain 54 §:ssä tarkoitetulla työpaikalla toimivilla työnantajilla on oikeus sopia yhteisen työsuojelupäällikön nimeämisestä.
Hyviä toimintamalleja työsuojeluun yhteisessä työympäristössä
Työnantajien yhteinen koordinoiva rakenne (esimerkiksi työympäristötiimi, ohjausryhmä, talokokous):
- Perustetaan ryhmä, jossa on edustus käyttäjäorganisaatioista ja kiinteistön hallinnasta.
- Ryhmä käsittelee yhteisiä työympäristöön ja työturvallisuuteen liittyviä asioita.
- Puheenjohtajuus kiertää, muistio laaditaan jokaisesta kokouksesta ja jaetaan kaikille käyttäjille.
- Ryhmä toimii matalan kynnyksen foorumina, ei raskaana päätöksentekoelimenä.
- Työsuojelu, työhyvinvointi ja työtilojen käyttö ovat vakiokohtia asialistalla.
- Asiantuntijoita (työsuojelu, työterveyshuolto, aulapalvelu) kutsutaan mukaan tarpeen mukaan.
Yhteisessä työympäristössä tehdään yhteisesti sovitulla tavalla vaarojen arviointia, erityisesti seuraavien tilojen osalta:
- toimistotilat
- asiakaspalvelutilat
- yhteinen infra: aulat, kulkureitit, pihat.
Kukin työnantaja säilyttää vastuun omasta arvioinnistaan, mutta yhteiset lähtötiedot jaetaan.
Työnantajat yhdessä
- kokoavat yhteiset havainnot
- jakavat vaarojen arvioinnin tulokset
- tunnistavat yhteiset kehittämiskohteet.
Asiakaspalveluun liittyvien vaarojen arviointia voi tukea esimerkiksi asiakaspalvelukoordinaattori.
Yhteisillä turvallisuuskävelyillä voidaan tunnistaa yhteisiä vaaroja ja kerrata sovittuja toimintaohjeita.
Säännölliset turvallisuuskävelyt ja turvatuokiot auttavat tunnistamaan yhteisiä vaaroja ja perehdyttämään työympäristön turvallisuuskäytäntöihin.
Turvallisuuskävelyn vetäjäksi voidaan sopia esimerkiksi yhteisen vartiointipalvelun edustaja tai palvelutorin koordinaattori.
Turvatuokiossa on yleensä ajankohtainen teema, jota käsitellään henkilöstön kanssa. Turvatuokion vetää usein teemaan parhaiten perehtynyt, yhdessä sovittu henkilö, esimerkiksi työsuojeluvaltuutettu tai -päällikkö.
Yhteisessä työympäristössä henkilöstön vaihtuvuus voi olla suurta. Turvallisuuskävelyt ja turvatuokiot voivat toimia hyvänä keinona varmistaa uusien työntekijöiden perehdytys yhteisiin turvallisuuskäytäntöihin.
Laaditaan yhteiset toimintamallit
- uhka- ja väkivaltatilanteisiin
- hätä- ja poistumistilanteisiin
- epäasiallisen kohtelun ja ristiriitojen käsittelyyn.
Käytössä on yhteinen viestintäkanava, jonka kautta uhka- ja kriisitilanteista tiedotetaan kaikille käyttäjille reaaliaikaisesti.
Sovitaan
- ilmoitustapa
- vastuut
- jälkipurku ja tarvittaessa työterveyshuollon tuki.
Laaditaan yhdessä tiloja käyttävien työntekijöiden kanssa yhteiset pelisäännöt vastuulliselle työkäyttäytymiselle ja turvallisemmalle tilalle:
- vuorovaikutus
- häiriöt
- hajusteet
- toisten huomioiminen.
Pelisäännöt
- käsitellään yhdessä
- ovat näkyvillä
- ovat osa perehdytystä kaikissa organisaatioissa.
Epäasialliseen käytökseen on selkeä, yhteinen toimintamalli. Työnantajat voivat sopia myös yhteisen häirintäyhdyshenkilön valinnasta.
Laaditaan yhteinen perehdytysmateriaali, joka sisältää
- työtilojen käytön
- turvallisuus- ja pelastusohjeet
- yhteiset pelisäännöt
- yhteyshenkilöt ja toimintamallit.
Perehdytys
- jaetaan yleiseen ja kohdekohtaiseen osaan
- voidaan toteuttaa myös digitaalisesti.
Paikallinen perehdytys tukee esihenkilöiden työtä, mutta vastuu säilyy omalla työnantajalla.
Turvallisuuskävelyitä voi hyödyntää myös yhteiseen työympäristöön perehdyttäessä.
Sovitaan
- viestintäkanavat
- vastuuhenkilöt
- tiedottamisen periaatteet, myös poikkeamat.
Yhteinen digitaalinen alusta
- muistioille
- ohjeille
- havainnoille ja kehittämistarpeille.
Viestintä kulkee kaksisuuntaisesti: organisaatiosta yhteiseen rakenteeseen ja takaisin.
Tiloissa työskentelevälle henkilöstölle on hyvä järjestää säännöllisesti tapaamisia, joissa käsitellään yhteisiä toimintamalleja ja niihin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä.
Yhteenveto hyvistä toimintamalleista
- Yhteinen, mutta kevyt koordinaatiorakenne.
- Jaettu tieto, ei jaettua vastuuta.
- Selkeät yhteiset pelisäännöt ja toimintamallit.
- Ennakoiva vaarojen arviointi.
- Toimiva perehdytys ja viestintä.
Työpaikkaesimerkkejä
Muista ainakin nämä!
- Työturvallisuus yhteisessä työtiloissa vaatii yhteistyötä.
- Jokainen työnantaja vastaa omista työntekijöistään.
- Yhteiset vaarat tunnistetaan, arvioidaan ja poistetaan yhteistyössä.
- Selkeät yhteiset käytännöt tukevat turvallista arkea.
Tiia Brax, Kiinteistötyönantajat
Tuula Haavasoja, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Mika Liuhamo, Työterveyslaitos
Tanja Luukkanen, Ammattiliitto Pro
Pia Perttula, Työterveyslaitos
Merja Vihersalo, Palvelualojen ammattiliitto PAM
Sari Aksberg, Työturvallisuuskeskus
Susanna Hälikkä, Työturvallisuuskeskus
- Julkaisija:
- Työturvallisuuskeskus
- Julkaisuvuosi:
- 2026
- Aiheet:
- työsuojelun yhteistoiminta työturvallisuus työympäristö vaarojen tunnistaminen
- Julkaisumuodot:
- Digijulkaisu
- Kielet:
- suomi