Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Käsikirja opastaa kunkin menetelmän käytön. Olitpa sitten aloitteleva tai ryhmiä jo pitkään ohjannut esihenkilö, löydät omalle osaamistasollesi sopivan menetelmän. Menetelmät on luokiteltu valmisteluun ja toteuttamiseen tarvittavan ajan mukaan.

Näin käytät käsikirjaa:

”Huh, huh. Olipa palaveri. Olin itse paljon äänessä, ja jotenkin porukka ei motivoitunut ratkaisemaan tilannetta yhdessä. Mitenköhän taitavat kollegat toimivat vastaavassa tilanteessa?”

”Työn vaara- ja kuormitustekijöiden tunnistaminen on jälleen starttaamassa. Miten voisin saada kaikki vastuualueellani työskentelevät motivoitumaan niin, että he osallistuvat arviointiin ja toisivat olennaiset asiat esiin?”

”Keskustelu tapaturmista tai läheltä piti -tilanteista ajautuu helposti siihen, kuka on syyllinen ja kuka on tehnyt ohjeiden vastaisesti. Miten voisin ohjata keskustelua niin, että pääsemme kiinni juurisyihin?”

”Uusi työntekijä aloittamassa, ruuhkautunut työtilanne päällä ja perehdyttäjien aika kortilla. Miten varmistan, että työt sujuu, uusi tulija saa tarvitsemansa tuen ja tiimiläiset voivat hyvin?”

”Työilmapiiritulokset tulivat. Kehittämiskohteet ovat selkeät, ja porukan ratkaisuehdotukset on tosi tärkeä koota. Mikä olisi yksinkertainen ja toimiva tapa saada tulokset elämään arjessa?”

“Työsuojelun toimintaohjelmassa on tosi paljon tärkeitä asioita, joista on hyvä muistutella itseään aika ajoin. Miten saan sen annin parhaiten omaan arkityöhöni?”

”Tiimissä on paljon uusia työntekijöitä, ja uusi toimintavuosi on starttaamassa. Miten käyn tiimin yhteisen tavoitekeskustelun tehokkaasti ja inspiroivasti? Miten kunkin tiimiläisen osaamiset ja vahvuudet tulisivat parhaiten esiin?”

Yhdessä tekemisen käsikirjan rakenne

  • esimerkkejä mahdollisista muista aihepiireistä, joissa menetelmää voisi käyttää
  • toteuttamiseen tarvittava aika ja valmistelutarve
    • enintään 10 minuuttia, ei vaadi aikaa vievää valmistelua
    • enintään puoli tuntia, vaatii jonkin verran valmistelua
    • puolesta tunnista tuntiin, vaatii valmistelua
  • menetelmän käyttämiseen tarvittavat välineet
  • menetelmän kuvaus
  • lisäaineistoa
Julkaisija:
Työturvallisuuskeskus
Sisältö:
Mikko Kuivalainen, Seija Moilanen ja Jarna Savolainen
Julkaisuvuosi:
2023
Toimialat:
Kaikille aloille yhteiset aiheet
Aiheet:
johtaminen kehittäminen perehdytys työkuormitus työsuojelun yhteistoiminta työtapaturmat työterveyshuolto vaarojen tunnistaminen
Julkaisumuodot:
Toimintamalli
Kielet:
suomi

Liittyvät julkaisut