Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Ehkäisevään työterveyshuoltoon kuuluu muun muassa työpaikalla tehtävä työpaikkaselvitys, terveystarkastukset, ohjaus ja neuvonta sekä ensiapuvalmiuden ylläpito. Sen lisäksi työnantaja voi järjestää työntekijöilleen yleislääkäritasoista sairaanhoitoa ja muita terveydenhuollon palveluja. Sairaanhoidon järjestäminen on vapaaehtoista.

Työterveyshuoltopalvelut pitää toteuttaa hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti, mikä on myös Kelasta saatavan korvauksen ehto. Hyvä työterveyshuoltokäytäntö perustuu aina työpaikan tarpeisiin. Sen sisältöön ja toteuttamiseen vaikuttavat työ, työjärjestelyt, henkilöstörakenne, työpaikan olosuhteet sekä niissä tapahtuvat muutokset.

Työnantaja voi hankkia työterveyshuollon palvelut hyvinvointialueelta, yksityiseltä tai työterveyshuollon palveluntuottajalta (esim. lääkäriasemalta) tai järjestää työterveyshuollon itse (oma työterveyshuolto) tai yhdessä toisen työnantajan kanssa.

Työterveyshuollon toteutuksesta huolehditaan moniammatillisena yhteistyönä. Toteutuksen päävastuu on työterveyshuollon ammattihenkilöillä: työterveyslääkärillä, työterveyshoitajalla ja työfysioterapeutilla. Lisäksi tiimiin kuuluvat tarvittavat asiantuntijat, joilla on työterveyshuollon koulutus, esimerkiksi työterveyspsykologi tai asiantuntijat työhygienian, sosiaalialan, työnäkemisen tai ravitsemuksen alalta.

Ammattihenkilöt arvioivat työterveyshuollon asiantuntijoiden käytön tarpeen.

Työterveyshuoltosopimus ja toimintasuunnitelma

Työnantaja tekee valitsemansa palveluntuottajan kanssa kirjallisen sopimuksen työterveyshuollosta. Sopimus sisältää tiedot työterveyshuollon yleisistä järjestelyistä ja palvelujen sisällöstä sekä siitä, onko lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi sovittu sairaanhoidon järjestämisestä. Sopimus on tarkistettava, jos olosuhteet muuttuvat olennaisesti.

Vastuu työterveyshuollon järjestämisestä on aina työnantajalla, mutta työterveyshuolto suunnitellaan yhdessä työnantajan tai hänen edustajansa, henkilöstön ja työterveyshuollon palveluntuottajan kanssa. Lisäksi työnantaja ja palveluntuottaja laativat yhdessä työterveyshuollon järjestämisestä kirjallisen työterveyshuollon toimintasuunnitelman.