Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Työkyky vaihtelee työuran aikana – uusi julkaisu työpaikkojen tueksi

Uusi digijulkaisu Osatyökykyisyys työyhteisössä auttaa työpaikkoja osatyökykyisten työntekijöiden työllistymisen ja hyvinvoinnin tukemisessa. Se käsittelee työkyvyn hallintaa ja tukemista sekä niihin liittyvää lainsäädäntöä ja käytäntöjä.
Kuva: Milla Toro

Osatyökykyisellä tarkoitetaan henkilöä, jolla on käytössään osa työkyvystään ja halu käyttää tätä kykyä. Ihmisten työkyky vaihtelee työuran aikana, ja siihen voivat vaikuttaa monet asiat. Mielenterveyden häiriöt ovat tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ohella yleisin työkyvyttömyyden syy Suomessa.

Varhainen välittäminen kannattaa

Kaikki työolojen ja työn kehittäminen turvallisemmaksi, terveellisemmäksi ja sopivasti kuormittavaksi tukee työkykyä kaikkien työntekijöiden osalta.

Työkyvyn hallintaan kuuluu ennakoivia toimintakäytäntöjä, jotka perustuvat työpaikan tarpeisiin ja jatkuvat läpi työuran. Työnantajan velvollisuuksiin kuuluu työkyvyn seuranta ja varhainen tuki yhteistyössä työterveyshuollon kanssa.

Esihenkilön tehtäviin kuuluu työkyvyn heikkenemisen varhaisten merkkien tunnistaminen, työssä selviytymisen seuraaminen ja työkykyasioista keskusteleminen.

”Jo havaittu työkyvyn alentuma ei useinkaan vaikuta merkittävästi työpanokseen, kun työtä voidaan mukauttaa tilannekohtaisesti”, muistuttaa erityisasiantuntija Seija Moilanen Työturvallisuuskeskuksesta.

Työkyvyn tukemisen käytännön toimet

Työjärjestelyt, ergonomian parantaminen, sopivammat työvälineet ja työaikajoustot ovat esimerkkejä tukitoimista työpaikalla. Pienetkin muutokset voivat tuottaa suuria etuja. Myös työyhteisön tuki on tärkeää osatyökykyiselle työntekijälle.

Osatyökykyisten tukemiseksi on tarjolla myös erilaisia sosiaaliturvaetuuksia ja palveluja.

”Kokosimme työpaikkojen käyttöön infograafin, jossa on suorat linkit esimerkkeihin siitä, miten eri toimijat voivat tukea sekä osatyökykyistä työntekijää että tämän työnantajaa”, Moilanen sanoo.

Digijulkaisu sopii kaikille toimialoille ja se on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisun on tehnyt Työturvallisuuskeskuksen palveluryhmä.

Lisätietoja