Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Tämä digijulkaisu on tarkoitettu työpaikoille, jotka haluavat vahvistaa työkykyä edistämällä työikäisten liikkumista.

Julkaisun taustalla ovat Työikäisten liikunnan edistäminen -julisteet, joiden teemoista on koottu tähän lisämateriaaleja ja tukea. Materiaalit auttavat esimerkiksi järjestämään liikunnan edistämisen kampanjoita tai viestimään arjen valintojen merkityksestä työpaikan turvallisuudelle.

Sisältö:

Yleisiä aineistoja liikunnan edistämisestä

Valitse portaat

Portaiden käyttäminen työpäivän aikana virkistää oloa: se vilkastuttaa verenkiertoa ja kohottaa kuntoa. Parempi kunto ja vireys auttavat jaksamaan työssä ja voivat vähentää tapaturmariskiä. Maailman terveysjärjestö WHO(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) kannustaa työpaikkoja edistämään portaiden käyttöä osana terveyden edistämistä.

Muista turvallisuus portaissa liikkuessa!

Syö ja juo säännöllisesti

Säännöllinen ateriarytmi ehkäisee liian voimakkaan nälän ja väsymyksen syntymistä. Kun syö tasaisesti pitkin päivää noin 3–4 tunnin välein, pysyy kylläisenä ja virkeänä. Riittävä veden juonti on yhtä lailla tärkeää, sillä jo lievä nestehukka aiheuttaa väsymystä ja huimausta, mikä heikentää keskittymiskykyä ja lisää kaatumisalttiutta.

Löydä oma tapasi liikkua

Kaikki liikunta on hyväksi, tärkeintä on löytää itselle mieluisa tapa liikkua! Liikunta tulee säännölliseksi osaksi arkea, kun valitset juuri sinulle itsellesi mieleisen ja sopivan tavan liikkua. Säännöllinen arkiliikunta parantaa kuntoa ja vahvistaa työkykyä. Hyvä fyysinen kunto ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja, ja parantaa sekä työhyvinvointia että työturvallisuutta.

Tauota työtäsi

Sopivat tauot työpäivän aikana virkistävät kehoa ja mieltä sekä vähentävät liiallista kuormitusta. Riittävä työn tauottaminen auttaa jaksamaan sekä välttämään vahinkoja ja työtapaturmia työssä. Taukojen aikana kannattaa liikkua kevyesti, esimerkiksi verrytellä ja venytellä, mikä ennaltaehkäisee myös lihas- ja nivelvaivoja.

Huolehdi kunnostasi

Hyvä yleiskunto on tärkeä työturvallisuustekijä. Kunnossa oleva työntekijä selviää päivän fyysisistä askareista väsymättä liikaa, joten kunnosta huolehtiminen vähentää työn kuormittavuutta. Jos työ on raskaampaa kuin mihin oma kunto riittää, ihminen on jatkuvasti ylirasitustilassa fyysisesti ja henkisesti – siksi omasta kunnosta huolehtiminen ehkäisee uupumista ja tapaturma-alttiutta.

Hyödynnä arjen kilometrit

Arkiaktiivisuus kannattaa! Esimerkiksi käveleminen tai pyöräileminen työ- ja asiointimatkoilla lisää huomaamatta päivän liikuntamäärää. Tällainen hyötyliikunta kohentaa kuntoa ja vähentää jatkuvan paikallaanolon haittoja. Pienetkin teot, kuten kävelyn ja pyöräilyn suosiminen työmatkoilla, edistävät työntekijöiden terveyttä ja työkykyä.

Panosta palautumiseen

Kaksi henkilöä kävellen liikenteessä.

Riittävä palautuminen työstä on oleellinen osa työturvallisuutta. Levossa keho ja mieli palautuvat päivän rasituksista, ja kunnon yöuni parantaa jaksamista sekä tarkkaavaisuutta. Levännyt ja virkeä työntekijä tekee vähemmän virheitä. Työpäivän aikaiset tauot ja vapaa-ajan lepo mahdollistavat palautumisen ennen seuraavaa työpäivää. Riittävä työstä palautuminen edistää kokonaisvaltaisesti hyvinvointia ja työssä suoriutumista. Se ehkäisee myös liiallisesta kuormituksesta aiheutuvia vaaratilanteita.

Pasi Paukkonen, Työturvallisuuskeskus ry

Juha Teerimäki, Kenkä ja nahkateollisuus ry

Piia Säkkinen, Ammattiliitto Pro ry

Tuula Haavasoja, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Carpenter Engineered Foams Oy

Lisätietoja

Julkaisija:
Työturvallisuuskeskuksen tekstiili- ja kenkäteollisuuden työalatoimikunta
Sisältö:
Pasi Paukkonen, Työturvallisuuskeskus; Valokuvat: Sami Lamberg, Kapina Oy
Julkaisuvuosi:
2025
Toimialat:
Kaikille aloille yhteiset aiheet
Aiheet:
palautuminen työhyvinvointi työkyky työturvallisuus
Julkaisumuodot:
Digijulkaisu
Kielet:
suomi

Liittyvät julkaisut