perehdytys
Uutiset: Uudessa podcastissa keskustellaan varhaiskasvatuksen sujuvasta arjesta
Uudessa kaksiosaisessa podcast-sarjassa varhaiskasvatuksen ammattilaiset kertovat, miten arjen sujuvuutta voidaan työyhteisössä onnistuneesti kehittää.

Uutiset: Väkivalta työpaikoilla arkipäivää – ilmiön hallintaan on monia keinoja
Vaikka monilla aloilla väkivalta ja sen uhka ovat arkipäivää, on työpaikoilla haasteita tunnistaa ja ennakoida sitä. Tästä seuraa, että myös toimenpiteet väkivallan uhan hallitsemiseksi...

Uutiset: Avoin maksuton verkkokurssi perehdyttämisestä
Työturvallisuuskeskus on julkaissut uuden avoimen verkkokurssin perehdyttämisestä.

Blogi: Erilainen, silti yhdenvertainen oppija
Lukihäiriö, ylivilkas, keskittymishäiriö…. Mitä kaikkea onkaan häiriönä ihmisellä, kun ajatellaan oppimista? On myös taustaa toisesta kulttuurista, on kotoa opittua ja on jollain jäänyt...

Blogi: Perehdytä nuori myös työhyvinvointia edistäviin toimintatapoihin
Aivan kohta on käsillä aika, jolloin kesätyöntekijät rynnistävät työpaikoille saamaan ensi kokemuksiaan työelämästä. Lisäksi pitkin vuotta työpaikoille tulee nuoria työntekijöitä,...

Blogi: Kevät toi, kevät toi – Telinetorstain
Tämä on Telinetorstain blogikirjoitusten sarjan kolmas ja viimeinen osa. Rakennusliiton Tapio Jääskeläinen ja Työturvallisuuskeskuksen Eero Honka ovat omissa telineitä käsittelevissä...

Uutiset: Uusi verkkoaineisto: Maatalouslomittajan työturvallisuus ja työhyvinvointi
Maatalouslomittajan työn erityispiirteenä on yksintyöskentely, vaihtelevat tilakohtaiset työolot ja vastuu eläinten turvallisuudesta. Työturvallisuuskeskus on julkaissut digijulkaisun, johon on...

Uutiset: Uutta ergonomia-aineistoa perehdyttämisen tueksi myymälään ja ravintolaan
Työturvallisuuskeskuksen palveluryhmä on tuottanut uutta käytännönläheistä ergonomia-aineistoa myymälöihin ja ravintoloihin. Vapaasti ladattavissa olevat digijulkaisut sopivat hyvin...

Uutiset: Uudessa podcastissa keskustellaan maatalousalan työturvallisuudesta
Työturvallisuuskeskus ja Luonnonvarakeskus ovat julkaisseet podcast-sarjan maatalousalan työturvallisuudesta. Luonnonvarakeskuksen tutkija Tiina Mattilan vetämissä jaksoissa keskustellaan maa- ja...

Uutiset: Työturvallisuus vuokratyössä – Muistilistat kaikille osapuolille
Työturvallisuuskeskuksen palveluryhmä on julkaissut Henkilöstövuokraus ja työturvallisuus -oppaan, joka tarjoaa kattavia muistilistoja henkilöstövuokrauksen osapuolille. Oppaassa selvennetään...
