Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Kampanjan vinkit kootaan vuosittain minijulisteeseen, jonka voi tulostaa esimerkiksi työpaikan taukotilaan tai laittaa intranetiin. Vinkit löytyvät myös videokoosteena Työturvallisuuskeskuksen YouTube-kanavalta.

  • Mitä kuuluu? Miten menee? Työkuormitus saattaa kertyä huomaamatta liian suureksi. Työturvallisuuskeskuksen maksuton Kuormitusvaaka-sovellus auttaa sinua arvioimaan omaa tilannettasi. Onko työkuormituksen lähteitä tarpeen karsia? Mitä työn myönteisiä piirteitä eli voimavaroja voisit vahvistaa? Onko tarpeen keskustella työkuormitustilanteesta oman esihenkilön kanssa?
  • Tunti on 50 minuuttia. Tiivistäkää kokousten ja palaverien kestoa siten, että niiden väliin jää aikaa tauon pitämiseen ja tilanteesta toiseen siirtymiseen. Jos kokous on pitkä, pitäkää myös sen aikana taukoja, esimerkiksi kerran tunnissa.
  • Keskustelkaa yhdessä siitä, millaista liikkumavaraa työn tekemisen tavoissa on. Hyvää työtä voi tehdä useammalla tavalla – yhdessä sovitun puitteissa.
  • Vaihtele työasentoa: istu, seiso, liikahtele. Muista sanonta: Paras työasento on seuraava työasento. Vaihtaessasi työasentoa venyttele samalla vähäsen.
  • Onnistuminen tulee ennen yrittämistä vain aakkosissa. Suhtaudu omiin ja toisten epäonnistumisiin myötätuntoisesti. Älä tyrmää keskeneräisiä ajatuksia, vaan auta jatkokehittämään niitä. Kerro samalla kannustavasti: Hienoa, että uskalsit kokeilla ja yrittää!
  • Pyri sisällyttämään jokaiseen päivään tuokio, jolloin sinun ei tarvitse vastata toisten vaatimuksiin, toiveisiin tai tarpeisiin. Laita kalenteriin esimerkiksi merkintä: Varattu minulle tai VOH (Varattu Omalle Hyvinvoinnille).
  • WWW? MMM? Palauta mieleen päivittäin: Mikä tänään sujui hyvin (What Went Well)? Mikä meni mutkitta (MMM)? Tee tämä esimerkiksi iltaisin ennen nukkumaan menoa.
  • Kunnioita toisen taukoja – vältä työasioiden hoitamista niiden aikana. Tauota työtä myös itse. Mitäpä jos sopisitte työyhteisössä yhteisestä ”tauko-etiketistä”?
  • Suunnittele työtä. Työn ja työprosessien hyvä suunnittelu edistää työn sujuvuutta ja tukee työhyvinvointia. Voitte käyttää yhteisen suunnittelun tukena Työturvallisuuskeskuksen-aineistoa: Sinunkin työsi on aivotyötä – kognitiivinen ergonomia tukee työhyvinvointia.
  • Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa työpaikan työskentelykulttuuriin. Valitkaa jokin ajankohtainen työkuormitukseen liittyvä aihe ja toteuttakaa yhteinen kehittämistuokio siitä. Apuna voi käyttää Työturvallisuuskeskuksen Turvatuokio-aineistoa.
  • Vaikein ensin. Jos mahdollista, aloita työpäivä tai -vuoro vaikeimmasta tai ikävimmistä tehtävästä. Näin se ei kuormita ajatuksia loppuaikana.
  • Vähemmän on enemmän. Keskity yhteen asiaan tai työtehtävään kerrallaan. Pyri vähentämään häiriöitä tai keskeytyksiä aiheuttavia tekijöitä työympäristössäsi.
  • Keskustelkaa yhdessä siitä, mikä on itse kullekin tärkeää ja merkityksellistä omassa työssä. Pyrkikää siihen, että jokaisen työssä on tällaisia tehtäviä ja piirteitä.
  • Kaikki paikalleen. Kun tarvikkeet, työvälineet ja tiedostot ovat sovituissa paikoissa, työ sujuu paremmin ja turvallisemmin – ja aikaakin säästyy.
  • Vaihdetaan! Vaihdetaan! Järjestäkää Vaihtotori, jossa jokainen kirjoittaa lapuille työtehtävänsä (yksi/lappu) ja jakaa ne kolmeen pinoon: suosikki-, inhokki- ja ok-tehtävät. Ottakaa esille inhokit ja käynnistäkää vaihto – sinun inhokkisi voi olla työkaverisi suosikkitehtävä.
  • Hei! Tutustu paremmin työkaveriin, jonka kanssa työskentelet harvoin.
  • Muista, että useimpiin asioihin on erilaisia näkökulmia. Kysy, mitä työkaverisi ajattelevat asiasta – älä oleta. Näkökulman vaihtaminen voi auttaa myös tarkastelemaan vaikeaa tilannetta rakentavasti.
  • Vahvuudet käyttöön. Vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen edistävät työhyvinvointia. Tunnista omia vahvuuksiasi. Kerro työkaverille, mitä vahvuuksia huomaat hänessä.
  • Etsi vertaiskaveri, jonka kanssa voit pallotella asioita sekä vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.

  • Tunnista tilanteesi. Työkuormitus saattaa kertyä huomaamatta liian suureksi. Työturvallisuuskeskuksen Kuormitusvaaka-sovellus [linkki] auttaa sinua arvioimaan omaa tilannettasi: onko kuormituksen lähteitä tarpeen karsia, mitä työn myönteisiä piirteitä eli voimavaroja voisit vahvistaa?
  • Puhumalla paras! Jos koet, että työtilanteesi pitäisi muuttua, ota asia puheeksi oman esihenkilösi kanssa – mitä varhemmin, sen parempi. Kerro mikä tuntuu kuormittavalta ja millaista muutosta toivoisit.
  • Rajaa olennainen. Pyydä tarvittaessa esihenkilön tukea työtehtävien tärkeysjärjestykseen asettamisessa. Keskustelkaa työyhteisössä myös yhdessä siitä, mikä on olennaisinta kunkin työtehtävissä.
  • Muista, että tarvitsemme kaikki välillä toisten apua ja tukea. Uskalla pyytää sitä.
  • Ota yhteyttä työkaveriin tai ystävään, jonka kanssa et ole jutellut aikoihin. Monet tutkimukset osoittavat, että sosiaalisilla verkostoilla on iso merkitys hyvinvoinnillemme. Tämä koskee työtä ja vapaa-aikaa.
  • Jaettu huoli on puoli huolta ja jaettu ilo on tuplailo! Kenen taakkaa voisit tänään keventää tai kenen kanssa iloita yhdessä? Voit myös pyytää työkaverilta uusia näkökulmia sinua harmittavaan tai kuormittavaan asiaan.
  • Kiitä työkaveria hyvin tehdystä työstä. Kiitos on sana, jolla on suuri voima. Anna kiitos välittömästi, kun sille on aihetta. Tämä on yksi tapa lisätä luottamusta työyhteisössä.
  • Sopikaa yhdessä ”meidän etäketti” eli etäkokouskäytännöt, esimerkiksi: kuulumisten kertominen, kameran käyttö ja taukojen pitäminen. Tavatkaa välillä myös epävirallisesti – yhteisen kahvitauon voi viettää verkonkin yli.
  • Liiku päivittäin vähintään 15 minuuttia luonnossa, se tekee hyvää keholle ja mielelle. Jos ulkoilutuokion ajaksi sattuisi vesi- tai räntäsade, piipahda luonnossa virtuaalisesti: Rauhallinen hetki -video.
  • Pyri pitämään työvapaa ruokailutauko eli irrottautumaan työasioista sen ajaksi.
  • Syö säännöllisesti ja terveellisesti, se antaa virtaa sekä työhön että vapaa-aikaan. Hyvä ruoka, parempi vire.
  • Rytmillä on väliä, työssäkin. Esimerkiksi: ruuhkahuippua seuraa rauhallisempi jakso, työvuorojen välit ovat riittävän pitkiä ja työpäivään sisältyy isompia ja pienempiä tehtäviä.
  • Älä tingi tauoista. Muista, että minitauoillakin on iso merkitys.
  • Vaihda työvuoron tai -päivän aikana usein työasentoa. Nouse seisomaan, istahda, kävele, venyttele. Monesti seuraava työasento on paras työasento. Siispä: liikahtele!
  • To do (nämä on tehtävä) -listat kaipaavat kaverikseen Have done (nämä on tehty) -listoja. Näin saat konkreettisesti näkyviin etenemisen ja huomaat, mitä olet saanut aikaan.
  • Mieti, mikä on riittävä taso eri tilanteissa, esimerkiksi: Kasi riittää tämän tehtävän tasoksi. Mitä sellaisia tehtäviä, työvaiheita tai tilanteita huomaat, joissa riittää vähempikin kuin täysi kympin suoritus? Keskustelkaa aiheesta myös yhdessä.
  • Järjestäkää Vaihtotori, tavoitteena mielekäs työ jokaiselle. Vaihtotorin aikana jokainen kirjoittaa lapuille työtehtävänsä (yksi/lappu) ja jakaa ne kolmeen pinoon: suosikki-, inhokki- ja ok-tehtävät. Ottakaa esille inhokit ja käynnistäkää vaihto – sinun inhokkisi voi olla työkaverisi suosikkitehtävä.
  • Kaikki paikalleen. Kun tarvikkeet, työvälineet ja tiedostot ovat sovituissa paikoissa, työ sujuu paremmin ja turvallisemmin – ja aikaakin säästyy.
  • Sovitaan pois! Selvittäkää mahdolliset harmistumiset mahdollisimman pian niiden ilmettyä.

  • Pysähdy säännöllisesti miettimään: Mitä minulle kuuluu? Olenko tyytyväinen tilanteeseen? Onko tarpeen muuttaa jotain? Huolehdi hyvinvoinnistasi. Muista riittävä uni, monipuolinen ravinto ja sinulle sopiva liikunta.
  • Pidä taukoja työvuoron tai -päivän aikana. Minitauoillakin on merkitystä.
  • Viettäkää Luottamustunti, jonka aikana voitte yhdessä rakentaa ja vahvistaa luottamusta työyhteisössä. Tukena voi käyttää Työturvallisuuskeskuksen maksutonta aineistoa [linkki Luottamustuntiin].
  • Valmistaudu kokouksiin ja palavereihin. Näin säästät omaa ja työkavereiden aikaa, ja kokous etenee juohevasti.
  • Miettikää yhdessä työn kehittämisideoita ja kertokaa niistä esimiehelle. Työtä ja toimintatapoja voi tuunata monin tavoin.
  • Edistäkää yhdessä lämminhenkistä toimintakulttuuria. Hyvä yhteishenki työpaikalla on kova juttu.
  • Muista ladata akkujasi. Tee joka päivä jotain hauskaa ja mielekästä.
  • Jos mahdollista, aloita työpäivä tai -vuoro vaikeimmasta tai ikävimmistä tehtävästä. Näin se ei kuormita ajatuksia loppuaikana.
  • Tunnista omat rajasi. Opettele sanomaan ystävällisesti ei. Kerro tarvittaessa, ettet juuri nyt pysty ottamaan lisätehtäviä ennen kuin entisiä on tehty pois tai että tarvitset lisää aikaa uuden asian opetteluun.
  • Selvittäkää ja puhukaa pois mahdolliset loukkaantumiset heti niiden ilmettyä.
  • Juoruilkaa myönteisesti. Kertokaa toisillenne hyviä asioita työkavereista.
  • Määritelkää yhdessä, mitä riittävän hyvä työsuoritus tai riittävän hyvä työntekijä tarkoittaa.
  • Varmistakaa, että kaikki ovat tietoisia tehtäväkuvastaan ja työyhteisön työnjaosta. Sinun työt + minun työt = meidän työt.
  • Keskity yhteen asiaan kerrallaan.
  • Tee jotain, jolla helpotat työkaverin työn tekemistä.
  • Käsitelkää ”virheet” oppimistilanteina. Taitavakin meistä mokaa joskus. Kun moka sattuu, tutkitaan yhdessä, mitä tässä opittiin, mitä ei enää jatkossa tehdä ja missä onnistuttiin vaikka moka sattuikin.
  • Puhukaa yhdessä siitä, missä työyhteisönne on hyvä: Hyvä me!
  • Harjoittele näkökulman vaihtamisen taitoa. Tarkastele tilanteita erilaisista näkökulmista. Pue tarvittaessa päähän HATTu (Hyvän Alkuperäisen Tarkoituksen TUtkiminen).
  • Tue työkaveria ja esimiestä. Tsemppaa, vastaa kysymyksiin, auta, opasta, kiitä.

Ota yhteyttä!