Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Yhteinen työtila, yhteinen vastuu?

Blogi
Yhä useampi meistä työskentelee tiloissa, joissa työkaverit eivät olekaan saman työnantajan palveluksessa. Yhteiset työympäristöt muuttavat paitsi tapaamme tehdä työtä myös sitä, miten työympäristön turvallisuudesta ja terveellisyydestä huolehditaan. Kun tila on yhteinen, tarvitaan myös uudenlaista yhteistyötä.
Kuva: Mikael Ahlfors

Koronapandemia muutti pysyvästi tapaamme tehdä työtä. Etätyöstä tuli ensin välttämättömyys ja sen jälkeen monelle pysyvä osa työarkea. Samalla toimistojen käyttöasteet laskivat, ja organisaatiot alkoivat etsiä uusia tapoja hyödyntää toimitiloja.

Yksi muutoksen seurauksista on yhteisten työtilojen lisääntyminen. Toimistohotellit, yhteiset asiakaspalvelupisteet, valtion yhteiset työympäristöt ja muut monen toimijan jakamat tilat ovat nykyään osa monen asiantuntijan työarkea.

Työtiloista keskusteltaessa huomio kiinnittyy helposti neliöihin, kustannuksiin, käyttöasteisiin ja siihen, miten hyvin tilat palvelevat erilaisia työtehtäviä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt yksi olennainen kysymys:

Miten työsuojelu toimii, kun samoissa tiloissa työskentelee useiden eri työnantajien henkilöstöä?

Vastuu säilyy, vaikka työympäristö muuttuu

Työsuojelulainsäädäntö rakentuu pitkälti ajatukselle työnantajan määräysvaltaan kuuluvasta työpaikasta. Yhteinen työympäristö haastaa tätä perinteistä asetelmaa. Yksittäinen työnantaja vastaa edelleen työntekijöidensä turvallisuudesta ja terveydestä, mutta ei päätä yhteiseen työympäristöön kuuluvista asioista.  

Kuka yhteisessä työtilassa huolehtii pelisäännöistä? Entä miten toimitaan, jos työtiloissa havaitaan turvallisuuspuutteita, esiintyy häiritsevää käyttäytymistä tai tapahtuu poikkeustilanne? Miten tieto kulkee eri organisaatioiden välillä? 

Näihin kysymyksiin ei useinkaan löydy suoria vastauksia lainsäädännöstä. Siksi tarvitaan yhteistyötä, yhteisiä käytäntöjä ja jaettua ymmärrystä siitä, miten turvallinen ja terveellinen työympäristö rakennetaan yhdessä.  

Yhteistyö on uusi työsuojelutaito

Yhteisissä työtiloissa työsuojelu ei ole vain yhden organisaation asia. Työskentelyn ja työtilojen turvallisuus, toimivuus ja viihtyisyys syntyvät monen toimijan yhteistyönä. 

Parhaimmillaan yhteinen työympäristö luo uusia mahdollisuuksia myös työsuojelulle. Kun kokemuksia, havaintoja ja hyviä käytäntöjä jaetaan organisaatioiden kesken, voidaan tunnistaa riskejä aiempaa laajemmin ja kehittää ratkaisuja yhdessä. Samalla vahvistuvat yhteisöllisyys ja vastuunotto yhteisestä työympäristöstä.  

Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä turvallisuuskävelyjä, tilojen käyttöä koskevia pelisääntöjä, yhteisiä viestintäkäytäntöjä tai eri organisaatioiden edustajista muodostettua työsuojeluryhmää. Vaikka kukin työnantaja vastaa edelleen omien työntekijöidensä työturvallisuudesta, monet työympäristöön liittyvät kysymykset ratkaistaan tehokkaimmin yhdessä.  

Uusi julkaisu auttaa rakentamaan yhteisiä käytäntöjä

Työterveyslaitos ja Työturvallisuuskeskus ovat laatineet uuden julkaisun Yhteinen työympäristö – turvallisuus syntyy yhteistyöstä. Se kokoaa yhteen näkökulmia, suosituksia ja käytännön toimintamalleja yhteiskäyttöisiin työympäristöihin.

Julkaisu ei tuo työnantajille uusia velvoitteita. Sen tavoitteena on auttaa tunnistamaan olemassa olevien vastuiden rajapintoja ja ennen kaikkea löytämään käytäntöjä, joilla turvallinen, terveellinen ja sujuva työympäristö rakennetaan yhdessä.

Toivomme, että julkaisu antaa työnantajille, esihenkilöille, työsuojelutoimijoille ja kaikille yhteisissä työtiloissa työskenteleville aihetta keskusteluun: ovatko meidän yhteisen työympäristömme vastuut ja toimintatavat kaikille selvät?

Sillä kun työtila on yhteinen, turvallisuuttakaan ei rakenneta yksin.

Osallistu maksuttomaan infowebinaariin 15.9.2026

Infowebinaarissa 15.9.2026 klo 14.3015.00 esittelemme julkaisua ja käymme sen  keskeisiä kohtia läpi.  

Julkaisun projektiryhmä 

Tiia Brax, Kiinteistötyönantajat 

Tanja Luukkanen, Proliitto 

Tuula Haavasoja, JHL 

Merja Vihersalo, PAM 

Mika Liuhamo, Työterveyslaitos 

Pia Perttula, Työterveyslaitos 

Sari Aksberg, Työturvallisuuskeskus, projektipäällikkö 

Kirjoittajat

Sari Aksberg, erityisasiantuntija, Työturvallisuuskeskus

Mika Liuhamo, tuotepäällikkö, Työterveyslaitos