Yhteiset työtilat yleistyvät – työturvallisuus vaatii uudenlaista yhteistyötä

Koronapandemia muutti työn tekemistä monilla aloilla pysyvästi. Etä- ja hybridityön yleistyessä monet organisaatiot ovat vähentäneet omia toimitilojaan ja etsineet uusia tapoja hyödyntää tiloja tehokkaammin. Samalla yhteiskäyttöiset työympäristöt ovat yleistyneet. Toimistohotellit, kauppakeskukset, yhteiset asiakaspalvelupisteet, valtion yhteiset työympäristöt ja muut monen toimijan jakamat tilat ovat osa monen työntekijän arkea.
Työtilojen muutoksessa huomio kiinnittyy usein tilatehokkuuteen, kustannuksiin ja asiakaskokemukseen. Samalla on myös ratkaistava, miten työn turvallisuudesta ja terveellisyydestä huolehditaan ympäristössä, jossa samoissa tiloissa työskentelee useiden eri työnantajien henkilöstöä.
”Yksittäinen työnantaja vastaa edelleen omien työntekijöidensä turvallisuudesta ja terveydestä, mutta yhteisessä työympäristössä kaikki turvallisuuteen vaikuttavat asiat eivät ole yhden työnantajan päätettävissä. Siksi tarvitaan toimivaa yhteistyötä ja yhteisiä käytäntöjä”, sanoo Työturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Sari Aksberg.
Yhteisiä käytäntöjä tarvitaan esimerkiksi asiakkaan uhkaavaan käyttäytymiseen varautumisessa. Yhteisissä asiakaspalvelupisteissä on tärkeää noudattaa yhtenäisiä toimintatapoja uhkaavien tilanteiden ennakoinnissa ja niissä toimimisessa.
Kuka reagoi yhteisen tilan turvallisuuspuutteisiin?
Yhteiskäyttöisessä työympäristössä vastaan voi tulla hyvin käytännöllisiä kysymyksiä. Kenelle ilmoitetaan tiloissa havaitusta turvallisuuspuutteesta? Miten toimitaan häiriö- tai poikkeustilanteessa? Kuka huolehtii yhteisistä turvallisuuskäytännöistä ja miten niistä viestitään? Entä miten toimitaan, jos tiloissa esiintyy häiritsevää tai epäasiallista käyttäytymistä?
Kaikkiin tilanteisiin ei ole yhtä valmista toimintamallia. Siksi eri toimijoiden on sovittava yhteistyöstä ja käytännöistä, joilla yhteisen työympäristön turvallisuutta ylläpidetään.
Yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä turvallisuuskävelyjä, tilojen käyttöä koskevia pelisääntöjä, yhteisiä viestintä- ja ilmoituskäytäntöjä tai eri organisaatioiden edustajista koostuvaa työsuojeluryhmää.
Uusi julkaisu kokoaa käytännön ratkaisuja
Työturvallisuuskeskuksen uusi julkaisu Yhteinen työympäristö – turvallisuus syntyy yhteistyöstä kokoaa yhteen näkökulmia, suosituksia ja käytännön toimintamalleja yhteiskäyttöisten työympäristöjen työsuojeluun.
Julkaisu ei luo uusia velvoitteita, vaan auttaa tunnistamaan nykyisten vastuiden rajapintoja ja rakentamaan yhteistyötä eri toimijoiden välille. Se on suunnattu työnantajille, esihenkilöille, työsuojelutoimijoille sekä muille yhteisten työympäristöjen suunnittelusta ja toimivuudesta vastaaville.
”Yhteinen työympäristö voi parhaimmillaan tarjota myös uusia mahdollisuuksia työsuojeluun. Kun havaintoja, kokemuksia ja hyviä käytäntöjä jaetaan, turvallisuutta voidaan kehittää yhdessä laajemmin”, sanoo Aksberg.
Linkki julkaisuun
Ilmoittaudu webinaariin
Webinaarissa 15.9.2026 klo 14.30–15.00 käydään läpi julkaisun sisältöä ja hyötyjä työpaikoille.
Aihepiiriin liittyvää
Lisätietoja