Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Sosiaalisen median työkäyttö on työsuojeluasia

Blogi
Älylaitteiden liiallinen käyttö ja some-riippuvuus ovat ajankohtaisia keskusteluteemoja ja huolenaiheita paitsi kodeissa ja kouluissa myös työpaikoilla.
Kuva: Mikael Ahlfors

Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan ole aina pelkästään työntekijän oma valinta. Joillakin se kuuluu oleellisesti toimenkuvaan ja moni yritys toivoo työntekijöiden osallistuvan oman yrityksen brändin vahvistamiseen ja kannustaa työntekijöitä aktiiviseen viestintään sosiaalisessa mediassa. Sosiaalinen media muuttaa työn tekemisen tapaa ja on yhä useammalle osa virtuaalista työympäristöä. Sosiaalisen median työkäyttö on nykyajan psykososiaalinen kuormitustekijä, joka on tärkeää ottaa huomioon työsuojelussa.

Riskinä voi olla esimerkiksi, että some vie suuren osan työntekijän työajasta, jolloin muut toimenkuvan ja vastuiden mukaiset työt jäävät vähemmälle huomiolle aiheuttaen haitallista stressiä tai työpäivien venymistä kohtuuttomasti. Sosiaalisen median kanavilta tulevat viestit ja ilmoitukset saattavat keskeyttää ajattelutyön tai häiritä yhteisten kokousten etenemistä. Haittatekijä voi olla myös se, että työ ulottuu vapaa-ajalle häiriten yksityiselämän ihmissuhteita ja harrastuksia.

Lisäksi sosiaalisen median palautteet ja kommentointi te­kevät niin ai­heel­li­ses­ta kuin ai­heet­to­mas­ta kri­tii­kis­tä jul­ki­sta. Tämä voi aiheuttaa kohteena oleville kohtuutonta mielipahaa. Esimerkkejä vakavammista kuormitustilanteista ovat: hen­ki­löön koh­dis­tu­va uh­kai­lu, pe­lot­te­lu, il­ke­ät, vä­hek­sy­vät, louk­kaa­vat, nöy­ryyt­tä­vät tai vih­jai­le­vat kom­men­tit. Somessa kommentointi voi sisältää myös työ­suo­ri­tuk­sen pe­rus­tee­tonta ar­vos­te­lua, mus­ta­maa­laa­mista, pe­rät­tö­mien tie­to­jen tai juo­ru­jen le­vit­tä­mi­stä, häirintää, jopa vainoamista.

Ongelmien välttämiseksi ja ratkaisemiseksi somen käytöstä on hyvä sopia työpaikalla. Useiden organisaatioiden viestintäohjeistuksessa suhtaudutaan myönteisesti työntekijöiden osallistumiseen julkiseen keskusteluun – myös sosiaalisessa mediassa. Työntekijän on kuitenkin oltava selvillä, milloin hän edustaa organisaatiota ja milloin hän antaa lausuntoja yksityishenkilönä.

Työnantajan velvollisuus on puuttua tilanteeseen ainakin silloin, kun epäasiallinen tai uhkaava kirjoittelu tapahtuu työpaikan omalla keskustelupalstalla tai työnantajan ylläpitämällä sivustolla. Puuttumista tarvitaan myös, kun somessa alkanut tai sinne levinnyt kirjoittelu vaikuttaa kielteisesti työhön aiheuttaen ristiriitoja, heikentäen työilmapiiriä tai haitaten itse työn tekemistä. Mikäli somen työkäyttö aiheuttaa väkivallan uhkaa, haitallista kuormittumista, ylipitkiä työpäiviä sekä ongelmia työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa, ovat työnantajan selvittämis- ja tukitoimet niin ikään tarpeen.

Työ­pai­koil­la on hyvä olla yh­tei­ses­ti laa­di­tut lin­jauk­set so­si­aa­li­sen me­di­an käy­tös­tä ja toi­min­ta­oh­jeet so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa ta­pah­tu­vaan työ­paik­kaa tai sen hen­ki­lös­töä kos­ke­vaan louk­kaa­vaan kir­joit­te­luun tai muihin haitallista kuormittumista aiheuttaviin tilanteisiin.

Lisää aiheesta:

Ota yhteyttä!