Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Oikeus turvalliseen työhön – jokaisena päivänä

Blogi
Vietämme parhaillaan Pride-kuukauden viimeisiä päiviä. Kesäkuun aikana medioissa on jälleen ollut esillä sateenkaari-ihmisten asema – myös työelämässä. Kampanjointi sekä teemaviikot ja -kuukaudet ovat kanavia, joiden avulla voimme suunnata valokeilan tärkeisiin asioihin. Yhdenvertaisuuden edistäminen työelämässä ei kuitenkaan saa jäädä vain kampanja-aikoihin, vaan sen tulee olla jatkuvaa toimintaa.
Kuva: Bigstock

Työelämässä yhdenvertaisuuden edistämiseen kuuluvat myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden asema ja oikeudet. Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat ihmisen identiteettiä, ja niiden erilaisia muotoja tulee kunnioittaa. Vähemmistöön kuuluminen sisältyy yksityisyyden suojan piiriin.

Työpaikkailmoituksissa on hyvä käyttää monimuotoisuuslausekkeita, jotka kannustavat eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä hakemaan tehtävään. Työhaastattelussa tulee kysyä vain työhön liittyviä ja asiallisesti perusteltavissa olevia kysymyksiä, jotka eivät loukkaa hakijan yksityisyyttä tai aseta häntä epätasa-arvoiseen asemaan esimerkiksi hänen perhetilanteensa tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan ei tarvitse kertoa työpaikalla. Perhe- ja ihmissuhteet ovat kuitenkin tärkeä osa työpaikan vapaamuotoisia keskusteluja. Niissä on hyvä kiinnittää huomiota ilmaisuihin, esimerkiksi käyttämällä puoliso-sanaa perhesuhteista puhuttaessa. Työyhteisössä kaikkien on myös tärkeää pysähtyä tunnistamaan ja työstämään mahdollisia ennakko-oletuksiaan.

Monimuotoisuuden edistäminen on keskeinen osa hyvää henkilöstöjohtamista ja jokaisen esihenkilön toimintaa arjessa. Sen tulee näkyä myös työpaikan tavoitteissa, strategiassa ja kehittämistoiminnassa. Ehdotankin, että syyskauden alkaessa työpaikan yhteistoiminnassa käsiteltäisiin esimerkiksi seuraavia Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työyhteisössä -julkaisuun sisältyviä näkökulmia:

Meitä ”työturvallisuuskeskuslaisia” osallistuu tänä vuonna Helsinki Pride 2024 -tapahtumaan. Omassa kyltissäni tulee lukemaan: Meille Turvallisuus On Ihan Välttämätön Osa työelämää! Huomaa sanojen isot alkukirjaimet. Niissä nousee esille tapahtuman toinen keskeinen viesti: toivo.

Kirjoittaja