Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Somehäirintä ja maalittaminen työssä – uusi digijulkaisu auttaa häirintään varautumisessa

Työturvallisuuskeskus on tuottanut uuden digijulkaisun Somehäirintä ja maalittaminen työssä.
Kuva: Mikael Ahlfors

Häirintä sosiaalisessa mediassa koskettaa eri alojen työntekijöitä. Ilmiö jää kuitenkin usein tunnistamatta työpaikoilla. On tärkeää ymmärtää, että häirintä voi vaarantaa työntekijän terveyden ja työkyvyn.

Julkaisu auttaa työpaikkoja hallitsemaan ilmiöön liittyviä riskejä ja huolehtimaan siitä, että häirinnän kohteeksi joutunut ei jää yksin asian kanssa.

”Ammattilaisen häirintä on koko työyhteisön asia. Häirinnästä kannattaa aina puhua. Työpaikalla asiaa käsitellään luottamuksellisesti”, sanoo Ylen henkilökuntaa häirintään varautumisessa kouluttava vuorovaikutuspäällikkö Sami Koivisto.

Julkaisu myös auttaa työpaikkoja laatimaan oman toimintamallin somehäirinnän varalle.

”Organisaatiossa tulee olla yhdessä käsiteltynä, miten erilaisia työväkivalta- ja häirintätilanteita hallitaan ja tähän liittyvä toimintamalli, johon on luontevaa liittää myös somehäirintä ja maalittaminen”, sanoo Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n työelämän kehittämisen asiantuntija Marjaana Walldén.

Esihenkilö työnantajan edustajana vastaa siitä, että työhön liittyvät somehäirinnän vaarat on tunnistettu ja riskit arvioitu ja toimintamalli on laadittu. Jotta mallista on hyötyä, sitä on tärkeää käsitellä yhdessä työpaikan arjessa. Toimintamalli kattaa niin ennakoinnin, häirintätilanteessa toimimisen kuin jälkihoidonkin.

Julkaisun laatineeseen työryhmään kuului edustajia eri aloilta:

Marjaana Walldén, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT; työryhmän pj  

Sami Koivisto, Yle 

Jaakko Heinilä, Sanoma 

Elina Nissi, Medialiitto 

Heta Laurell, Kirkon alat 

Heidi Pekkarinen, Talentia  

Marsa Ketola, Yle 

Tuomas Aalto, Journalistiliitto 

Tuuli Vattulainen, Työturvallisuuskeskus

Sari Aksberg, Työturvallisuuskeskus

Lisätietoja

Sami Koivisto
Vuorovaikutuspäällikkö
Yle
sami.koivisto@yle.fi

Marjaana Walldén 
Työelämän kehittämisen asiantuntija
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
marjaana.wallden@kt.fi(siirryt toiseen palveluun)
09 771 2271