Työturvallisuusjohtaminen on turvallisen työpäivän A ja O

Euroopan työsuojeluviikkoa vietetään 20.-26.10.2025. Viikon aikana Työturvallisuuskeskus nostaa esille koko työelämää koskevia aiheita työturvallisuudesta, työhyvinvoinnista ja johtamisesta.
Turvallisen työpäivän keskiössä on työturvallisuuden systemaattinen, jatkuva ja näkyvä johtaminen. Kypsässä turvallisuuskulttuurissa työturvallisuusjohtaminen on integroitunut osaksi työpaikan normaalia johtamista mutta pelkkä vahva tahto ei tavoitteen toteuttamiseksi riitä. Jos työturvallisuuden roolit ja vastuut ovat epäselvät, turvallisuusosaamiseen ja perehdyttämiseen ei panosteta, työn vaaroja ei tunnisteta ja riskejä arvioida, tapahtumia ei tutkita eikä niiden perusteella tehdä kestäviä kehitystoimia jää työturvallisuustyö pistemäiseksi ja vaikutuksiltaan lyhytkestoiseksi. Näin, vaikka taustalla olisi vilpitön halu turvallisempaan työpaikan arkeen.
Työpaikoilla, joissa ymmärretään sekä työturvallisuuden johtamisen merkitys että toimitaan systemaattisesti työturvallisuuden johtamisen eri osa-alueilla, on saavutettu merkittäviä parannuksia työturvallisuudessa. Perustelu ovat aukottomat; fyysisesti ja psykologisesti turvallinen työympäristö ja hyvinvoiva työyhteisö parantavat työnantajan mahdollisuuksia saavuttaa toiminnassaan myös muita tavoitteita kuten asiakastyytyväisyyttä ja taloudellista menestystä.
Kun työturvallisuuden systemaattinen johtaminen on kunnossa, katsotaan työpaikalla enemmän eteenpäin kuin peräpeiliin. Työturvallisuusjohtamisen ei ole siis vain yksi irrallinen osa organisaation toimintaa. Se on strategista ja suunnitelmallista toimintaa, jonka tavoitteena on vähentää tapaturmia ja sairauspoissaoloja, parantaa työhyvinvointia ja siten myös organisaation mahdollisuuksia pyrkiä jatkuvasti parempaan.
Juridisen vastuun työturvallisuudesta kantaa työnantaja. Työnantajan edustajina vastuuta kantavat johto ja esihenkilöt. Vastuuta ei kuitenkaan pidä nähdä pelkkänä velvollisuutena, se on samalla erinomainen mahdollisuus vaikuttaa koko organisaation suorituskykyyn. Työturvallisuuslaissa työnantajalle asetetaan useita velvoitteita työympäristön, ja työolosuhteiden turvallisuuden ja terveellisyyden jatkuvaan parantamiseen. Työnantaja määrittelee tavoitteet, keinot ja resurssit, mutta käytännön toteutus tapahtuu siellä missä ihmiset tekevät työtä. Näin ollen, vaikka vastuu on työnantajalla ei yksilön vastuutakaan voi sivuuttaa. Turvallinen työpaikka ei synny parhaillakaan malleilla tai prosesseilla vaan jokaisen arjen valinnoilla. Työturvallisuus jos mikä on koko organisaation yhteinen asia.
Se, miten puhumme työpaikalla turvallisuudesta ja miten toimimme, kertoo omasta asenteestamme omaa ja muiden turvallisuutta kohtaan. Siihen voimme jokainen vaikuttaa joka päivä. Ja hyvin usein, kun mietimme, miksi työpaikalla asiat sujuvat tai miksi ne eivät suju, palaamme työturvallisuusjohtamiseen. Siksi se on asia, mitä kannattaa kehittää.
Kirjoittaja