Uusi animaatio esittelee ergonomian kehittämisen hyötyjä

Animaatio esittelee ergonomian eri osa-alueita. Fyysinen ergonomia tukee kehon toimintaa ja työn sujuvuutta fyysisen toimintakyvyn näkökulmasta. Kognitiivinen ergonomia tukee oppimista, keskittymistä ja ajattelua. Organisatorisessa ergonomiassa kehitetään organisaatiotason rakenteita ja prosesseja työ- ja toimintakyvyn näkökulmasta.
”Animaatiossa voi tutustua ergonomian peruskäsitteisiin eri aloilla kuvattujen käytännön esimerkkien avulla”, kertoo erityisasiantuntija Satu Rantamaa Työturvallisuuskeskuksesta.
Ergonomia perustuu hyvään suunnitteluun. Ergonomiaa kehittämällä voidaan ennaltaehkäistä mahdollisia ongelmia ja turhia kuluja.
”Kun huomioimme ergonomian jo työn ja työympäristön suunnittelussa, voimme ennakoivasti tukea työn turvallisuutta ja terveellisyyttä sekä henkilöstön työkykyä”, muistuttaa Rantamaa.
Animaation on tuottanut Työturvallisuuskeskuksen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaverkosto Sotergo. Animaatio soveltuu esimerkiksi ergonomiaan tutustuville opiskelijoille ja kaikille työpaikoille, joissa halutaan oppia ennakoivia toimintatapoja työn turvallisuuden kehittämiseen.
Lisätietoja
