Työturvallisuuskeskuksen toimintakertomus 2024 on julkaistu – koulutuksille hyvää palautetta

Strategisten ohjelmien päättyessä niiden tilalle nousevat viisi teemapohjaista hanketta. Tällä muutoksella vastataan verkostoilta tulleeseen odotukseen, jossa halutaan löytää eri aloja yhdistäviä teemoja sekä vastataan muuttuvan työelämän tarpeisiin.
Laajasti työelämää koskettavien hankkeiden teemoiksi valittiin työturvallisuuden johtaminen, akkuturvallisuus, toiminnalliset riippuvuudet, kognitiivinen ergonomia ja työpaikkaväkivallan hallinta.
Työturvallisuuskeskus liittyi ISSA-järjestön (International Social Security Association) jäseneksi ja laajensi verkostoitumistaan näin myös kansainvälisesti.
Turvallisten ja terveellisten työolojen kehittämiseen käytännöllistä tukea
Työturvallisuuskeskuksen koulutustoiminta oli korkealaatuista ja sekä perus- että tilauskoulutuksille oli kysyntää.
Työturvallisuuskortille vuosi oli menestyksekäs. Työturvallisuuskorttien suoritusmäärä oli yksi kaikkien aikojen parhaista. Työhyvinvointikortin kehittämistä jatketaan yhdessä työpaikkojen kanssa.
Työturvallisuuskeskus sai vuonna 2024 uuden toimitusjohtajan, kun Timo Koskinen aloitti keväällä työnsä.
”On ollut hienoa havaita, miten Työturvallisuuskeskus auttaa suomalaisia työpaikkoja kehittämään käytännössä turvallisia ja terveellisiä työoloja”, sanoo Koskinen.
Uudistuva hanke- ja projektitoiminta, digitaalinen viestintä ja koulutuksen laadun kehittäminen vahvistavat toiminnan ytimessä olevaa asiakaskokemusta.
”Työturvallisuuskeskus palvelee konkreettisesti suomalaisia työpaikkoja ja muuttuvaa suomalaista työelämää”, tiivistää Koskinen.