Uusi videosarja opastaa puutavaran turvalliseen varastointiin

Vuosittain Tapaturmavakuutuskeskukselle(siirryt toiseen palveluun) ilmoitetaan noin 500 metsätalouteen ja puunkorjuuseen liittyvää työtapaturmaa. Lisäksi huolimattomasti varastoitu puutavara voi aiheuttaa vaaratilanteita myös sivullisille, kuten tiellä liikkujille.
Turvallinen varastointi on olennainen osa kestävää ja vastuullista metsätaloutta. Se suojaa sekä ihmisiä että ympäristöä puun matkalla metsästä tehtaalle. Työturvallisuuskeskus on juuri julkaissut puutavaran varastoinnin turvallisuuden edistämiseksi videosarjan. Videoissa käsitellään muun muassa osapuolten vastuita ja velvoitteita sekä turvallisen varastoinnin suunnittelua ja toteutusta – aina ensivarastointipaikan valinnasta kuljetusketjun eri vaiheisiin. Keskeistä on huolellinen suunnittelu ja tiivis yhteistyö eri toimijoiden välillä.
”Videosarjan idea syntyi Työturvallisuuskeskuksen Metsäalan työalatoimikunnassa, jossa on mukana alan keskeisiä toimijoita niin työnantaja- kuin palkansaajapuolelta. Metsäalalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, ja siihen halutaan panostaa kaikin mahdollisin keinoin”, avaa videon taustoja Työturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Markku Tolvanen.
Videosarja on hyödyllinen tietopaketti kaikille metsänomistajille, metsäurakoitsijoille sekä puutavaran parissa työskenteleville.
Lisätiedot

