Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Kevennä kuormitusta – arjen keinoja työkuormituksen keventämiseksi

Blogi

Työturvallisuuskeskus järjesti jälleen marraskuussa kampanjan, jossa kerrottiin vinkkejä, joilla työyhteisö yhdessä tai yksittäinen työntekijä voi vaikuttaa psykososiaaliseen kuormitukseen työssä – kuormituksen lähteitä keventävästi tai voimavaroja vahvistavasti.

Kampanjan aikana tuotiin esille tapoja, jotka on helppo toteuttaa työyhteisössä omin voimin ja toimin. Kampanjan vinkit on koottu minijulisteeseen, jonka voi tulostaa esimerkiksi työpaikan taukotilaan tai laittaa intranetiin. Vinkit löytyvät myös videokoosteena Työturvallisuuskeskuksen YouTube-kanavalta.

Mitä ajatus- ja puhekuplat pitävät sisällään?

Mitä kuuluu? Miten menee? Työkuormitus saattaa kertyä huomaamatta liian suureksi. Työturvallisuuskeskuksen maksuton Kuormitusvaaka-sovellus auttaa sinua
arvioimaan omaa tilannettasi. Onko työkuormituksen lähteitä tarpeen karsia? Mitä
työn myönteisiä piirteitä eli voimavaroja voisit vahvistaa? Onko tarpeen keskustella työkuormitustilanteesta oman esihenkilön kanssa?

Tunti on 50 minuuttia. Tiivistäkää kokousten ja palaverien kestoa siten, että niiden väliin jää aikaa tauon pitämiseen ja tilanteesta toiseen siirtymiseen. Jos kokous on pitkä, pitäkää myös sen aikana taukoja, esimerkiksi kerran tunnissa.

Keskustelkaa yhdessä siitä, millaista liikkumavaraa työn tekemisen tavoissa on. Hyvää
työtä voi tehdä useammalla tavalla – yhdessä sovitun puitteissa.

Vaihtele työasentoa: istu, seiso, liikahtele. Muista sanonta: Paras työasento on seuraava työasento. Vaihtaessasi työasentoa venyttele samalla vähäsen.

Onnistuminen tulee ennen yrittämistä vain aakkosissa. Suhtaudu omiin ja toisten epäonnistumisiin myötätuntoisesti. Älä tyrmää keskeneräisiä ajatuksia, vaan auta
jatkokehittämään niitä. Kerro samalla kannustavasti: Hienoa, että uskalsit kokeilla ja yrittää!

Pyri sisällyttämään jokaiseen päivään tuokio, jolloin sinun ei tarvitse vastata toisten vaatimuksiin, toiveisiin tai tarpeisiin. Laita kalenteriin esimerkiksi merkintä: Varattu minulle tai VOH (Varattu Omalle Hyvinvoinnille).

WWW? MMM? Palauta mieleen päivittäin: Mikä tänään sujui hyvin (What Went Well)? Mikä meni mutkitta (MMM)? Tee tämä esimerkiksi iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Kunnioita toisen taukoja – vältä työasioiden hoitamista niiden aikana. Tauota työtä myös itse. Mitäpä jos sopisitte työyhteisössä yhteisestä ”tauko-etiketistä”?

Suunnittele työtä. Työn ja työprosessien hyvä suunnittelu edistää työn sujuvuutta ja tukee
työhyvinvointia. Voitte käyttää yhteisen suunnittelun tukena Työturvallisuuskeskuksen-aineistoa: Sinunkin työsi on aivotyötä – kognitiivinen ergonomia tukee työhyvinvointia.

Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa työpaikan työskentelykulttuuriin. Valitkaa jokin
ajankohtainen työkuormitukseen liittyvä aihe ja toteuttakaa yhteinen kehittämistuokio siitä. Apuna voi käyttää Työturvallisuuskeskuksen Turvatuokio-aineistoa: ttk.fi/turvatuokio.

Vaikein ensin. Josmahdollista, aloita työpäivä tai -vuoro vaikeimmasta tai ikävimmistä
tehtävästä. Näin se ei kuormita ajatuksia loppuaikana.

Vähemmän on enemmän. Keskity yhteen asiaan tai työtehtävään kerrallaan. Pyri vähentämään häiriöitä tai keskeytyksiä aiheuttavia tekijöitä työympäristössäsi.

Keskustelkaa yhdessä siitä, mikä on itse kullekin tärkeää ja merkityksellistä omassa
työssä. Pyrkikää siihen, että jokaisen työssä on tällaisia tehtäviä ja piirteitä.

Kaikki paikalleen. Kun tarvikkeet, työvälineet ja tiedostot ovat sovituissa paikoissa, työ sujuu paremmin ja turvallisemmin – ja aikaakin säästyy.

Vaihdetaan! Vaihdetaan! Järjestäkää Vaihtotori, jossa jokainen kirjoittaa lapuille työtehtävänsä (yksi/lappu) ja jakaa ne kolmeen pinoon: suosikki-, inhokki- ja ok-tehtävät. Ottakaa esille inhokit ja käynnistäkää vaihto – sinun inhokkisi voi olla työkaverisi
suosikkitehtävä.

Hei! Tutustu paremmin työkaveriin, jonka kanssa työskentelet harvoin.

Muista, että useimpiin asioihin on erilaisia näkökulmia. Kysy, mitä työkaverisi ajattelevat
asiasta – älä oleta. Näkökulman vaihtaminen voi auttaa myös tarkastelemaan vaikeaa tilannetta rakentavasti.

Vahvuudet käyttöön. Vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen edistävät työhyvinvointia. Tunnista omia vahvuuksiasi. Kerro työkaverille, mitä vahvuuksia huomaat hänessä.

Etsi vertaiskaveri, jonka kanssa voit pallotella asioita sekä vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.

Idea! Tehkää yhdessä jotain mukavaa, jolla voitte keventää työkuormitusta ja jota ette vielä
ole tehneet. Kertokaa #kevennäkuormitusta-tunnisteella mitä teitte.

Tavataan marraskuussa 2022!

Kevennä kuormitusta -kampanja jatkuu ensi vuonna. Jos mieleesi tulee jo nyt vinkki,
jonka toivoisit sisältyvän ensi vuoden aineistoon, kerro se kommenteissa. Voit myös ottaa yhteyttä asiantuntija Seija Moilaseen.

Kevennetään työkuormitusta yhdessä!

Kirjoittaja Seija Moilanen on Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija, vastuualueinaan työelämän kehittäminen, psykososiaalinen kuormitus, Työhyvinvointikortti, Kuormitusvaaka, osaamismerkit, yksityiset palvelualat ja oppimisvaikeudet työssä.