Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Olethan hyvin käyttäytyvä kuntavaaliehdokas ja kunnanvaltuutettu?

Blogi
Hyvät tavat kuuluvat kaikille ja kaikkialle. Ne kuuluvat politiikkaan, päätöksentekoon ja työelämään yhtä lailla kuin yksittäisten ihmisten toimintaan. Siksi kuntavaalien kynnyksellä on tärkeää avata keskustelu hyvästä vuorovaikutuksesta ja työkäyttäytymisestä.
Opetamme hyvää käyttäytymistä lapsille. Pitää kiittää, odottaa vuoroaan, käyttäytyä ruokapöydässä – kohdella muita ystävällisesti ja reilusti. Haluamme lasten oppivan kohteliaisuutta, rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja toisten huomioon ottamista. Tiedämme, että parhaiten lapsi oppii esimerkin voimalla. ”Tee niin kuin minä sanon, älä kuten minä teen” on huono kasvatusperiaate. Hyvä periaate on tehdä itse oikein. 

Viime vuosina moni lapsi ja nuori on altistunut huonolle käytökselle, joka rävähtää heidän silmilleen internetistä ja televisiosta. Mitä lapsen tai nuoren on ajateltava siitä, että yhtä maailman mahtimaista johti neljä vuotta henkilö, joka kohteli muita epäkohteliaasti ja pilkkasi vähemmistöihin kuuluvia? Entä siitä, että Suomen politiikasta löytyy ihmisiä, jotka surutta kohdistavat vihapuhetta muualta muuttaneita kohtaan tai haukkuvat eri sukupuolta tai poliittista näkemystä edustavia? 

Päättävässä ja julkisessa asemassa olevan käytös valuu väistämättä koko yhteiskuntaan ja samalla lapsillemme ja nuorillemme. Siksi me Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmässä haastamme kaikki puolueet ja niiden kuntavaaliehdokkaat toimimaan malleina yhteiskuntamme tuleville rakentajille eli nuorille. Opetetaan yhdessä lapsia ja nuoria puhumaan ja väittelemään asioista kaikkia kunnioittaen ja ketään loukkaamatta – silloinkin, kun mielipiteet ja näkemykset poikkeavat toisistaan. Opetetaan heille, että kiusaamista ja vihapuhetta ei hyväksytä, eikä se kuulu työelämään kuten ei mihinkään muuhunkaan elämän osioon. Opetetaan heille, että uhkaava puhekin on väkivaltaa. 

Hyvät tavat, kohtelias käytös, toimiva vuorovaikutus ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat taitoja, joita jokainen ihminen, myös kunnanvaltuutettu, tarvitsee. On aika sanoa ei kiitos huonolle käytökselle ja vaatia hyvää käytöstä myös heiltä, joita äänestämme tekemään päätöksiä puolestamme. Aikuisten oikeesti.

Tutustu Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän kampanjaan hyvän käytöksen puolesta

Blogin kirjoittaja Merja Hyvärinen toimii Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n työelämäasiantuntijana.