Luovat tuotannot
Elokuva- ja tv-tuotannon työympäristö on hyvin monimuotoinen vaihdellen työhuoneesta studioon ja erilaisille kuvauspaikoille. Työsuojeluun liittyvät haasteet ovat sekä fyysisiä että psykososiaalisia. Alalla työskennellään usein taiteellisuutta ja luovuutta arvostavassa ympäristössä. Riskinä piilee, että systemaattinen toiminta työn ja työympäristön turvallisuuden ja terveellisyyden kehittämiseksi saattaa jäädä tämän varjoon.
Elokuva- ja tv-tuotannon ammattilaiset
Elokuva- ja tv-tuotannoissa työskentelee usean ammattiryhmän edustajia kuten lavastus- ja pukusuunnittelijoita, ohjaajia, näyttelijöitä, tuottajia, tuotantokoordinaattoreita, kuvaussihteereitä, valaisijoita, äänittäjiä, kuvaajia, järjestäjiä ja avustajia.
Työssä tuotetaan lyhytelokuvia, pitkiä elokuvia, mainoselokuvia, asiaohjelmia, dokumentteja, fiktiota ja draamaa. Elinkaareen liittyvä toiminta voidaan jakaa elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien suunnitteluun, tuotantoon, jälkituotantoon ja levitykseen. Mukaan lasketaan myös äänistudiot, äänitteiden ja musiikin tuottaminen.
Toimijoiden yhteistyö
Tuotantoyritykset hankkivat merkittävän osan hyödyntämästään henkilötyöpanoksesta yrityksen ulkopuoliselta taholta, jolloin syntyy yhteistyöhön perustuvia verkostoja ja työympäristöjä.
Eri työnantajien ja itsenäisten ammatinharjoittajien toimiminen samalla työpaikalla synnyttää epävarmuustekijöitä, jotka saattavat liittyä työnantajien erilaiseen turvallisuuskulttuuriin ja toimintatapoihin, tiedonkulun katkoksiin ja vastuiden hämärtymiseen. Tästä voi olla seurauksena vaaratilanteita ja ongelmia, mikäli toimintoja ei ole yhteen sovitettu ja laadittu selkeitä toimintaohjeita.
Vaihtelevat työajat ja monimuotoiset työsuhteet
Työajat vaihtelevat, eikä työ- ja vapaa-ajan erottaminen ole aina elokuva- ja tv-tuotannoissa toimivilla ongelmatonta. Osalla saattaa olla päällekkäin monia projekteja, jolloin suunnittelu, kuvaukset ja editoinnit limittyvät toisiinsa. Työpaikoista on yleisesti ottaen kova kilpailu. Alan yritykset rekrytoivat tarpeen mukaan. Työskentely on usein projektiluontoista ja tuotantokohtaista, mistä voi seurata työntekijöille myös työttömyyskausia.
Turvallisuusjohtamisen ja työsuojelun yhteistoiminnan tavoitteena on, että tuotanto mahdollistaa henkilöstölleen, alihankkijoilleen, avustajilleen ja vapaaehtoisille terveellisen turvallisen ja viihtyisän työympäristön sekä oikeudenmukaisen, johdonmukaisen, tasapuolisen ja avoimen työ- ja johtamiskulttuurin.
Elokuva- ja TV-tuontantoalan työnimikkeitä
Vastaava tuottaja, Tuottaja, Käsikirjoittaja, Casting, Linjatuottaja, Tuotantopäällikkö, Tuotantotalous, Tuotantokoordinaattori,Tuotantoassistentti, Runner, Ohjaaja, 1.apulaisohjaaja, 2. apulaisohjaaja, 3. apulaisohjaaja, Kuvaussihteeri, Kuvaaja, 1. kamera-assistentti, 2. kamera-assistentti, Videoassistentti, Still-kuvaaja, DIT , Lokaatioleikkaaja, Valaisija, Best boy , Valomies, Key Grip, Grip, Äänittäjä, 1. Puomittaja, 2. Puomittaja, Lavastaja, Art Director, Apulaislavastaja, Lavasterakentaja, Rekvisitööri, Kuvauspaikkarekvisitööri, Lavastusassistentti, Pukusuunnittelija, Puvustaja, Puvustusassistentti, Maskeeraaja, Apulaismaskeeraaja, Kampaaja, Järjestäjä, Apulaisjärjestäjä, Location Scout, Catering-vastaava, Stunt-koordinaattori, Erikoistehostekoordinaattori, Jälkituotantokoordinaattori, Leikkaaja, VFX-artisti, Dialogileikkaaja, Äänisuunnittelija, Äänileikkaaja, Foley-artisti, Music supervisor , Näyttelijä, Stuntti, Avustaja
Tutkittua tietoa
Floor is Ours! Puuttumisen kulttuurin vahvistaminen esittävien taiteiden työyhteisöissä(siirryt toiseen palveluun) (Työsuojelurahasto)
Työturvallisuuskeskuksen koulutukset
Koulutuksissamme korostuvat käytännönläheisyys, vahva työsuojeluosaaminen sekä monipuolinen eri alojen tuntemus. Koulutuksia järjestetään lähi-, monimuoto- ja verkko-opetuksena.