Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Osion alasivut

Usein kysytyt kysymykset työsuojeluvaaleista

Työsuojeluvaaleissa työntekijät valitsevat edustajikseen työsuojeluvaltuutetun ja kaksi varavaltuutettua. Isommilla työpaikoilla valitaan lisäksi tarvittaessa työsuojelutoimikunnan lisäjäsenet. Jos työpaikalla on sovittu työsuojeluasiamiesten valinnasta, valitaan nämäkin samassa yhteydessä.

Työsuojeluvaaliohjeet

Työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden valinta

Työsuojeluvaaleista säädetään laissa työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta eli ns. valvontalaissa (44/2006)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Lisäksi eri toimialoille on sovittu tarkempia vaalikäytäntöjä. Täältä löydät vastauksia työsuojeluvaaleista usein esitettyihin kysymyksiin.

Työsuojeluvaaliohjeita eri toimialoille

Muistilista työsuojeluvaaleista

  1. Työnantaja ja työntekijöiden edustajat sopivat valinnan järjestelyistä.
  2. Vaali voidaan toteuttaa uurnavaalina, postivaalina tai sähköisenä äänestyksenä.
  3. Työnantaja antaa vaalitoimikunnalle työsuhteessa olevista luettelon ja tilan vaalia varten.
  4. Työntekijöiden edustajista muodostetaan vaalitoimikunta, joka hoitaa valinnan käytännön järjestelyt.
  5. Valinta käynnistyy ehdokasasettelulla.
  6. Valinnan tapoja ovat vaali äänestyksineen, vaalikokous tai sopuvaali.
  7. Vaalitoimikunta ilmoittaa tuloksen.
  8. Työnantaja ilmoittaa työsuojelun yhteistoimintahenkilöt Työturvallisuuskeskukseen.

Koulutuksesta eväitä työsuojelutehtävään

Työsuojelun peruskoulutuksessa saat tietoa työsuojelusäädöksistä, työsuojelun yhteistoiminnasta ja työturvallisuuteen liittyvistä suosituksista. Koulutuksia järjestetään lähi-, monimuoto- ja verkko-opetuksena.

Blogikirjoituksia