Vaarojen arviointia fiiliksellä?
Jokaisella meillä on ihan omat näkemyksemme siitä, millaisia seurauksia mikäkin juttu voi toteutuessaan aiheuttaa ja oma tunne on meille se ainoa oikea totuus. Joka muuta väittää oikeastaan edistää turvattomuutta, vähintäänkin vähättelee minun näkemystäni asian vakavuudesta. Ei muuta kuin äkkiä toitottamaan koko organisaatiolle kuinka ”tuokin tyyppi” ei ymmärrä alkuunkaan, mistä on kysymys ja työt tehdään työntekijöitä uhraamalla. Seuraavaksi varmaan määritellään ”hyväksyttävät tappiot”?
Ei näin.
Suomalainen työelämä on noin kokonaisuutena tarkastellen monellakin tapaa hyvin turvallista ja olemme ottaneet vuosien varrella huikeita askeleita parempaan päin. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että kaikkia vahinkoja emme koskaan tule torjumaan ennakolta. Työ, johon ei sisälly mitään riskejä on fantasia, joka ei tule koskaan toteutumaan. Ei meillä oo mitään riskejä -väittämä ei kerro työpaikan riskitasosta mitään, mutta riskienhallinnan tasosta se kertoo paljon.
Riskienarvioinnista löytyy oikeastaan aika vähän kiistattomia tosiasioita. Se on perusluonteeltaan ennakoivaa, oikeastaan jopa ennustavaa. Lopputulokseen vaikuttaa lukematon määrä erilaisia muuttujia, joista osa ei ole edes meidän vaikutuspiirissämme tai tiedossamme. Tästä syystä jumittaminen johonkin tiettyyn näkemykseen asioiden laidasta ei oikein edistä asiaa. Olen huomannut, että oma ajatteluni nykyään korostaa riskin toteutumisen todennäköisyyden arviota seurausten sijaan.
Seurauksien tarkastelussa voimme aina mielessämme luoda lopputuloksen, joka on pahin mahdollinen. Tälle surkeimmalle mahdolliselle lopputulemalle todennäköisyydet ovat kuitenkin usein aika pieniä. Mitä lievempää seurausta taas tarkastelemme, niin todennäköisyydet usein kasvavat.
Esimerkki tästä ajatuksesta:
Olipa kerran työpaikka, joka oli toiminut vanhassa teollisuuskiinteistössä lähes 100 vuotta. Työpaikan pukuhuoneisiin kuljettiin noin kuuden metrin korkeudessa olevaa kävelysiltaa pitkin. Kävelysillassa ei ollut minkäänlaisia kaiteita. Jos tarkastelemme vain seurauksia, tarkastelemme tilannetta, jossa henkilö putoaa kuuden metrin korkeudesta epätasaiselle alustalle, jossa on liikkuvia koneen osia. Ei kuulosta hyvältä. Otetaan todennäköisyys kaveriksi. Tältä sillalta on kuljettu vuosien saatossa satoja tuhansia kertoja ja kukaan ei ole pudonnut. Miten arvioisit riskin? Seuraukset vakavat ja todennäköisyys suuri? Seuraukset allekirjoitan, todennäköisyyttä joutuisin kyllä miettimään. On aika vaikea perustella todennäköisyyttä suureksi, jos liki sadan vuoden historia ja sadat tuhannet kulkukerrat osoittavat muuta.
Ei, tämä ei tarkoita, etteikö kaiteita olisi syytä pikimmiten asentaa, ilmeinen vaaranpaikkahan tuo on. Vaarojen arvioinnissa ei oikeastaan ole oikeita tai vääriä vastauksia. Pikemminkin näkisin, että siellä on erilaisia näkemyksiä siitä, millaisia lopputulemia erilaiset ihmiset työpaikalla näkevät mahdollisina erilaisista tapahtumaketjuista. Keskustelu asioista on siis avattu ja kun se käydään rakentavasti, sitä turvallisuuden tunteen kokemusta unohtamatta, on luotu edellytykset kehittämiselle. Vaarojen arvioinnin perustehtävä on kuitenkin luoda tietoa päätöksenteon pohjaksi ja siihen itse asiassa tarvitaan juuri näitä erilaisia näkemyksiä. Jätetään siis leimakirves narikkaan näiden palaverien ajaksi.