Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Tukea opetus- ja kasvatusalan työturvallisuuden kehittämiseen

Blogi
Opetus- ja kasvatusalan verkkosivujen tavoitteena on parantaa alan työntekijöiden ja esihenkilöiden sekä työsuojelutoimijoiden mahdollisuuksia löytää omaa alaa koskevia työsuojelusisältöjä. Verkkosivut on tehty Työturvallisuuskeskuksen kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmän sekä palveluryhmän yhteistyönä.

Alalla työskentelee noin 190 000 työntekijää niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Alalla on yhteensä noin 3 500 päiväkotia ja 3 315 koulua tai oppilaitosta sekä korkeakoulua.

Opetus- ja kasvatusalalla tunnistetaan ja ratkotaan yhdessä eri toimijoiden kesken alan keskeisiä työturvallisuushaasteita. Keskeisimmät haasteet liittyvät pääosin psykososiaalisen ja fyysisen kuormituksen sekä väkivallan ja sen uhkan hallintaan. Myös työympäristöön liittyvät haasteet kuten sisäilmaongelmat ja uusissa oppimisympäristöissä työskentely tuovat omat paineensa henkilöstölle. Alan esihenkilötyön erityispiirre ja myös kuormitusta lisäävä asia on johdettavan henkilöstön määrä: yhdellä esihenkilöllä voi olla johdettavanaan jopa yli 50 työntekijää niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin lukiossakin.

Opetus- ja kasvatussalan työn yksi erityispiirre on vahva normi- ja säädösohjaus. Alan työ- ja virkatehtävien tavoitteet määritellään erityislainsäädännössä ja muissa valtakunnallisissa normeissa. Myös alan toiminnan järjestäjän tehtävistä, tavoitteista ja velvollisuuksista säädetään lailla.

Erityispiirteenä voidaan pitää myös henkilöstön ja oppilaan/opiskelija/lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin vahvan liittymisen toisiinsa. Alan henkilöstön työturvallisuutta tarkasteltaessa on yleensä samalla huomioitava myös oppilaiden, opiskelijoiden ja lasten turvallisuus.

Turvallinen ja terveellinen työympäristö, tasapuolinen johtamis- ja esihenkilötyö, suunnitelmallinen henkilöstön jaksamisesta huolehtiminen ja jatkuva yhteistoiminta työpaikoilla tukevat koko henkilöstön hyvinvointia.

Webinaari: Tukea opetus- ja kasvatusalan työturvallisuuden kehittämiseen

Tule mukaan opetus- ja kasvatusalan sivustoa ja muuta alalle soveltuvaa aineistoa esittelevään maksuttomaan webinaariin 1.2. klo 8.30-9.30. Webinaarissa erityisasiantuntija Sari Aksberg esittelee uutta sivustoa ja kertoo myös Työturvallisuuskeskuksen muusta alalle soveltuvasta aineistosta. Webinaarissa osallistujat pääsevät myös kertomaan alan työpaikkojen tarpeista liittyen työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin.

Työryhmä

Teija Golnick, OAJ

Tuula Haavasoja, JHL

Tari Aho, Sivista

Marjaana Walldén, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Sari Aksberg, Työturvallisuuskeskus

Tuuli Vattulainen, Työturvallisuuskeskus

Kirjoittaja