Kemikaaliturvallisuus työpaikalla – perusasiat kuntoon!
Kemiallisten altisteiden ja kemikaalihallinnan osalta viimeiset vuodet ovat olleet haastavia; lainsäädäntöä, aineluetteloita, muuttuneita merkintöjä ja haitalliseksi tunnettujen pitoisuuksien raja-arvoja(siirryt toiseen palveluun) on pitänyt seurata tarkasti. Myös erilaisia altistavia ammatteja ja
työmenetelmiä on päätynyt muun muassa syöpäsairauden vaaraa(siirryt toiseen palveluun) aiheuttavien listalle. Kemialliset altisteet työpaikalla lisäävätkin työkuormaa niiden hallinnan osalta melkoisesti.
Me jokainen tiedämme, ettei tulvan pysäyttäminen vesiputouksen alta onnistu; se on paljon helpompaa alkulähteillä – sama pätee kemiallisiin altisteisiin. Ensisijaisen tärkeää on tietenkin altistuksen ennaltaehkäiseminen ja poistaminen sekä vaarojen pienentäminen. Kun pääsee hyvään alkuun, voi keskittyä kemikaaliturvallisuuteen pitkällä aikajänteellä ja
lähteä pohtimaan vaikutuskeinoja aina teknisistä ratkaisuista ja korvaamisesta alkaen. Usein näitä vaihtoehtoja jo löytyykin, mutta ei aina.
Siksi kemikaalihallinnan perustyö on tehtävä hyvin heti alusta alkaen. Kannattaakin pysähtyä hetkeksi ja tehdä pieni aloituskartoitus, vaikka seuraavan listan mukaan:
- Mitä kemikaaleja meillä on käytössä – mitä kemikaaleja ei enää käytetä?
- Missä, miten ja kuka niitä käyttää sekä ketkä voivat altistua?
- Onko mukana aineita tai työmenetelmiä, jotka voivat vaarantaa terveyden?
- Onko kemikaaliluettelo ajan tasalla?
- Löytyykö käytettävistä kemikaaleista käyttöturvallisuustiedote?
- Onko vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi ajan tasalla?
- Ovatko kemialliset altisteemme työterveyshuollon tiedossa?
- Onko mahdolliset viranomaisilmoitukset esim. ASA-rekisteriin tehty?
- Onko vaarallisten jätteiden kirjanpito kunnossa?
Listassa oli vain osa asioista, joten tekemistä, tarkistamista, seurattavaa ja ylläpitämistä riittää, mutta se on välttämätöntä tapaturmien, terveyshaittojen ja ammattitautien torjumiseksi.
Monen työpaikan resurssit ovat rajallisia ja tiedon löytäminen voi olla vaikeaa, osaamistakaan ei aina ole.
Työturvallisuuskeskuksen kemianteollisuuden työalatoimikunta on tuottanut työpaikkojen avuksi Kemikaaliturvallisuus työpaikalla -animaatiot (Hyvä kemikaalien hankintakäytäntö, Käyttöturvallisuustiedote hyötykäyttöön ja Kemiallisten tekijöiden riskinhallinta) sekä Kemikaaliturvallisuus työpaikalla -oppaan.
Koulutusta aiheesta
Nyt siis perusasiat kuntoon, askel kerrallaan!