Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Johda itseäsi ja turvallisuuttasi – Monipaikkaisen työn hallintaan tarvitaan yksilöllistä turvallisuusosaamista

Blogi
Työn tekemisen paikat ja tavat muuttuvat jatkuvasti. Viime vuosina muutos on ollut varsin vauhdikasta. Etätyö ja hybridityö ovat arkipäivää monilla työpaikoilla. Moni työskentelee edelleen perinteiseen tapaan työnantajan tiloissa, mutta yhä useampi tekee työtä monipaikkaisesti organisaation eri toimipisteissä, kotona, asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden tiloissa, liikennevälineissä, hotelleissa, kahviloissa tai muissa satunnaisissa paikoissa kotimaassa tai ulkomailla.
Kuva: Mikael Ahlfors

Tällainen monimuotoinen ympäristö asettaa haasteita turvallisuuden hallinnalle ja hyvinvoinnille. Miten on mahdollista taata jokaiselle työntekijälle riittävän turvallinen ja terveellinen työympäristö, voimavarojen kannalta kohtuullinen kuormitustilanne, mahdollisuus riittävään yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen esihenkilön ja työkavereiden kanssa sekä yhteisen oppimisen ideaali? Miten varmistetaan, ettei kukaan uuvu työssään tai altistu vakavalle tapaturmalle, väkivallan uhkalle, epäasialliselle kohtelulle, häirinnälle tai syrjinnälle?

Työturvallisuuslaissa todetaan, että työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. On otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Lisäksi työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Miten näitä velvoitteita voidaan soveltaa edellä kuvatussa monimuotoisessa ympäristössä?

Työnantajan kannalta armollista on, että työlainsäädäntöä sovelletaan rajoitetusti tilanteissa, joissa työnantajalla ei ole riittävästi mahdollisuutta valvoa työympäristöä ja työn tekemisen tapaa. Rajallisuus ei kuitenkaan poista vastuuta, mutta väistämättä korostaa myös työntekijän henkilökohtaista velvoitetta huolehtia mahdollisuuksien mukaan omasta ja työkavereiden turvallisuudesta.

Turvallisuusjohtamisen näkökulmasta keskeiset lakisääteiset velvoitteet liittyvät vaarojen tunnistamiseen ja niiden torjuntaan sekä työntekijöiden perehdyttämiseen. Selvittämällä monimuotoisen ja -paikkaisen työympäristön vaaratekijät ja perehdyttämällä työntekijät turvallisiin ja terveellisiin työtapoihin luodaan edellytykset turvalliselle ja terveelliselle työlle.  Yhteydenpitkokäytännöt kannattaa suunnitella tiimi- ja yksilökohtaisesti.

Kattavaa vaarojen selvitystyötä varten voidaan perustaa ohjausryhmä, jonka tehtävänä on käynnistää ja organisoida prosessi sekä tukea sen edistymistä. Henkilöstön osallistamiseen, motivoimiseen ja tiedottamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Tavoitteena on, että jokainen ymmärtää prosessin tähtäävän työturvallisuuden varmistamiseen ja edistävän jokaisen työhyvinvointia ja jaksamista. Menetelmä voidaan valita olosuhteiden mukaisesti huolehtien, että koko henkilökunta osallistuu toteutukseen. Digitaaliset välineet ovat monipaikkaisessa työssä hyödyksi.

On suositeltavaa, että jokainen työntekijä saa käyttöönsä tarkistuslistat, joiden avulla hän pyrkii tunnistamaan omassa työssään esiintyviä vaara-, haitta- ja kuormitustekijöitä kaikissa niissä paikoissa, joissa hän työskentelee sekä kirjaa niitä muistiin. Tunnistamista ja turvatoimien ideointia voidaan jatkaa pienryhmissä samankaltaista työtä tekevien kesken. Arviointiin osallistuminen harjaannuttaa työntekijän tarkkailemaan työympäristön mahdollisia vaaratekijöitä ja varautumaan niihin.

Turvallisuushavaintojen ilmoittamisesta pitäisi tulla jatkuva, vakiintunut käytäntö. Perehdyttämisen yhteydessä työntekijöille tulee kertoa, miten havainnoista raportoidaan. On tärkeää, että kaikki saavat niistä tiedon ja osaavat ottaa vaaratekijät huomioon työssään. Työntekijät tarvitsevat entistä enemmän perehdytystä tehtäväkohtaiseen, jatkuvaan riskien arviointiin. Tällä tarkoitetaan jokaisen aktiivisuutta työympäristönsä tarkkailussa, riskien arviointia ja tämän perusteella henkilökohtaisten ratkaisujen tekemistä.

Turvallisuuskulttuuria kuvaa kyky ja tahto toimia turvallisesti, ehkäistä vaarojen toteutumista ja edistää turvallisuutta. Kun turvallisuus on sisäistetty arvo ja jokaisella on riittävä turvallisuusosaaminen, osataan toimia turvallisesti paikasta riippumatta. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Yhdessä onnistumme vastaamaan monimuotoisen työympäristön turvallisuushaasteisiin.

Lisätietoa