Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Mitä tapahtui sisäilmalle? 

Blogi
Onko työpaikoilla sisäilma-asiat yhtäkkiä kunnossa? Mihin sisäilmaongelmat ovat kadonneet? Olenkohan jäänyt pois joltain jakelulistalta? Tällaisia kysymyksiä on pyörinyt päässäni viime kuukausina liittyen työpaikkojen sisäilmaongelmiin.
Kuva: Mikael Ahlfors

Yhteydenottoja ei juuri ole tullut, vaikka aiemmin niitä tuli säännöllisesti. Keskustelin Aluehallintoviraston sisäilma-asioihin perehtyneen tarkastajan kanssa ja myös hänellä oli vastaavanlainen kokemus: sisäilma-asiat ovat vähentyneet työpöydiltä.

Yhteydenottojen vähenemiselle voi olla monenlaisia syitä. Viime vuosina työpaikoilla on käyty paljon yhteistoiminnallista keskustelua ja lisätty ongelmienratkaisun järjestelmällisyyttä. Yhdessä tekemällä lisätään sisäilmaongelmien ratkaisun luotettavuutta, jolloin ulkopuolisen tuen tarve vähenee. 

Oma huolenaiheeni kuitenkin on, että yhteydenotot eivät ole vähentyneet paremman sisäilman vuoksi vaan lisääntyneiden etätöiden seurauksena. Lisääntynyt etätyö on vähentänyt työskentelyä työnantajan tiloissa. Se vaikuttaa varmasti paitsi työperäisten oireilujen vähentymisenä, myös tunteiden viilentymisenä. Oireiden väheneminen sinänsä on hyvä asia, mutta jos niiden aiheuttajaa ei ole poistettu tai korjattu, ongelma tulee esille joskus myöhemmin. Ehkä entistä pahempana. 

Etätyöt ovat vain yksi tulokulma. On paljon työpaikkoja, joissa ei ole korona-aikanakaan siirrytty tekemään etätyötä. Esimerkiksi tuotantotyötä on tehtävä siellä, missä siihen tarvittavat materiaalit, koneet ja laitteet ovat. 

Sisäilmaongelmien keskellä koetaan paljon pelkoja ja epätietoisuutta, joten fyysinen etäisyys ongelmaiseen rakennukseen on varmasti terveellistä myös psykososiaalisen kuormituksen näkökulmasta. Akuuttien tunteiden viilentyminen antaa mahdollisuuden tarkastella ongelmatilannetta ja ratkaisuvaihtoehtoja monipuolisemmin. Rauhoittuminen voi myös antaa uuden mahdollisuuden yhteiseen rakentavaan keskusteluun työpaikalla, jos luottamus on päässyt särkymään jossain aiemmassa vaiheessa. Nyt voisi olla oikea aika tarkistaa työpaikan sisäilmaohje. 

Fyysisten oireilujen poistuminen etätöiden seurauksena voi antaa uuden mahdollisuuden tarkastella oireiden työperäisyyttä. Tällaisessa tilanteessa työpaikalle paluun yhteydessä kannattaa ennakoivasti olla yhteydessä omaan työterveyshuoltoon ja neuvotella asiantuntijan kanssa oireiden mahdollisen paluun seurannasta. 

Jos työtilat ovat olleet pitkään tyhjillään tai vajaa käytöllä, kiinteistön huoltopalveluiden kanssa on hyvä käydä keskustelua uudelleen käyttöönotosta. Millaisia siivous- ja huoltotarpeita on muodostunut? Vaikka tiloissa olisi tehty perussiivous, se ei välttämättä kata kaikkia yläpintoja tai muita harvemmin siivottavia kohteita. 

Muita kysymyksiä tiloihin paluun yhteydessä: 

Toinen ajankohtainen sisäilmaan vaikuttava aihe, kallistuva energia, ajaa myös työpaikkoja miettimään säästötoimenpiteitä. Ennen kuin ilmastointia tai lämmitystä aletaan vähentää, tulee miettiä niiden seurannaisvaikutukset sisäilman suhteen. Ilmanvaihdon sammuttaminen kokonaan vaikkapa hiljaiseksi yöksi tai tyhjillään olevassa työtilassa viikonlopuksi saattaa vaikuttaa oleellisesti ilmanvaihdon riittävyyteen. Lämmityksen vähentäminen vaikuttaa lämpömukavuuteen ja saattaa aiheuttaa lisääntyvää vedontunnetta. On hyvä muistaa, että jokainen voi tehdä työnantajansa edustajalle huoli-ilmoituksen, jos työpaikalla on hankala hengittää. 

Energiatalkoille on hankala tai mahdoton antaa muita yleispäteviä ohjeita kuin vaarojen tunnistaminen etukäteen ja riskien arviointi myös sisäilmaan liittyen. Työpaikoilla on työn luonteeseen ja tekemisen muotoon liittyviä eroavaisuuksia. 

Kaikilla työpaikoilla voidaan tehdä sisäilma-asioihin liittyviä ennalta ehkäiseviä ja ennakoivia toimenpiteitä, vaikka tilanne olisikin rauhallinen. Voidaan tarkastella: 

Sisäilma-asioissakin varautuminen ja ennalta ehkäiseminen ovat kaiken a ja o. Tekemällä turvallisuushavaintoja myös hiljaisina aikoina, voidaan luoda kuvaa kiinteistön kunnossa tapahtuvista muutoksista. Kaikki korjaavat toimenpiteet tulevat halvemmaksi, kun ne tehdään ennen sisäilmaongelman puhkeamista. 

Näitä asioita kannattaa pohtia myös uusiin toimitiloihin siirtymisen yhteydessä ja työpaikan riskinarvioinnin päivittämisen yhteydessä. 

Kirjoittaja