Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Ilmoita työväkivallasta tai sen uhasta viipymättä

Blogi
Työturvallisuus työpaikalla on viime kädessä työnantajan vastuulla. Sinun työpaikallasi tämä tarkoittaa esihenkilöäsi. Esihenkilösi ei voi kuitenkaan ottaa vastuuta asioista, joista hänelle ei ole ilmoitettu. Täytyy tietää, jotta voi puuttua. Työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden johtaminen on tiedolla johtamista. Annetaan siis sitä tietoa.

Työhyvinvointia on helpompi kehittää, kun sen ongelmat tehdään näkyviksi. On osa ammattitaitoa tunnistaa omaan työhön liittyvät vaarat ja kuormitustekijät. Työpaikalla sinuun kohdistunut potku, tönäisy, pureminen tai lyönti ei ole sinun yksityisasiasi, vaan työasia, johon pitää työpaikalla löytyä ratkaisuja. Kenenkään ei kuulu riskeerata työssä omaa terveyttään, ei fyysistä eikä psyykkistä.

Meillä työntekijöillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa työnantajalle eli omalle esihenkilölle, jos jokin työssä tai työolosuhteissa vaarantaa terveyttämme tai turvallisuuttamme. Työpaikalla on oltava tällaisen ilmoituksen tekemiseen toimintamalli. Useimmiten toimintamalliksi on valittu sähköinen järjestelmä, jonne kertyy tehtyjen ilmoitusten perusteella tietoa kunkin työpaikan työolosuhteista, vaaroista ja riskitekijöistä. 

Jokainen ilmoitus väkivallasta tai sen uhkasta piirtää osaltaan kokonaiskuvaa työpaikan työolosuhteista. Tehty ilmoitus siirtää riskinarvion ja toimenpidevastuun esimiehelle. Sähköiseen järjestelmään kertyvä tilastotieto työpaikkojen työturvallisuudesta ja terveellisyydestä ohjaa esihenkilön ja hänen esihenkilönsä päätöksentekoa työolosuhteisiin liittyvissä asioissa. Jos työpaikan väkivallan uhkan hallintaan tarvitaan lisää resursseja, on esihenkilön helpompi perustella päätöksensä, kun niihin löytyy tilastot niin, läheltä piti – kuin vaaratilanteistakin.  Työterveyshuolto hyödyntää omassa työssään kertynyttä tietoa työpaikan vaaroista ja esimiehen arvioimista riskeistä ja toimenpiteistä. Työsuojeluvaltuutettu saa työpaikkojen työturvallisuusilmoitukset ja -tilastot nähtäväkseen ja ne ovat hänen työvälineensä keskustelussa työnantajan kanssa, kun kehitetään työpaikkojen työoloja turvallisemmiksi ja terveellisemmiksi. 

Jos oman työpaikkasi ilmoitusmenettely on sinulle epäselvä, pyydä esihenkilöäsi perehdyttämään sinut siihen. Myös työsuojeluvaltuutetultasi saat lisätietoja asiasta. 

Tukea ja lisätietoa työpaikkaväkivallan hallintaan löydät Työturvallisuuskeskuksen materiaaleista:

Kirjoittaja Sari Aksberg on Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija, vastuualueinaan kunta-ala, psykososiaalinen kuormitus ja Turvallisuuskumppani-hanke.