Työturvallisuuden valkoisen laatikon arvoitus
Olemme selvittäneet työelämän muutoksia ja yleisiä trendejä yhdessä oman henkilöstömme, eri toimialat kattavan toimialaverkoston, sidosryhmien sekä asiakkaidemme kanssa. Taustalla on ollut myös laaja katsaus aihetta käsitteleviin tutkimuksiin, selvityksiin ja raportteihin. Työ ei ole valmis, mutta uskomme löytäneemme ensimmäiset vihjeet tämän valkoisen rubiikin kuution avaamiseksi. Näitä vihjeitä olemme kutsuneet ilmiöiksi, jotka kuvastavat työpaikkojen työsuojeluyhteistoiminnan ja työturvallisuuden tarpeita tulevaisuudessa:
- Ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointi avainasemassa
- Työsuojeluyhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa
- Vaaratekijät monipuolistuvat ja muuttuvat
Jotta ihmiset ja yhteisöt voivat voida hyvin, tulee kuormitustekijöiden hallinta nostaa keskeiseen rooliin työyhteisöissä, sillä kuormitustekijöiden odotetaan kasvavan työelämässä yleisesti. Toisaalta positiivista on, että myös voimavaratekijöiden lisäämiseen on uusia keinoja. Työ muuttuu monilla aloilla enemmän monipaikkaiseksi, mikä haastaa yhteisöllisyyden. Eri selvitysten mukaan elämän kokonaiskuormittavuus kasvaa ja työelämän kiire lisääntyy, mitkä edellyttävät sekä palautumisen huomioimista että työn muotoilua. Työelämässä yleisesti vaikuttavia ilmiöitä on yksilöllisyyden kasvu, yksilöllisten tarpeiden huomioiminen sekä erilaiset polarisoitumiset. Kehityssuunnat toteutuvat eri tavoin eri toimialoilla sekä suorittavan työn ja tietotyön välillä, jolloin muutokset lisäävät polarisaatiota ja ääripäitä.
Työsuojeluyhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden merkitys kasvaa, kun työelämän sopimusjärjestelmä ja tavat työllistyä ovat murroksessa. Lisäksi yhteiskunnallisella tasolla lainsäädäntö ja vastuukysymykset saattavat olla uudelleen tarkastelun kohteena. Koemme, että työsuojeluyhteistoiminnan, työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin tulee olla voimakkaammin osa organisaatioiden strategiaa ja vastuullisuutta. Muuttuvassa maailmassa osaamisen kehittäminen, perehdyttäminen ja nuorten työntekijöiden huomioiminen korostuu entistä enemmän. Yhteiskuntia, organisaatioita ja yksilöitä haastetaan tänä päivänä vaihtoehtoisilla totuuksilla, joten on tärkeää viestiä työsuojeluyhteistoiminnassa todellista tietoa moderneilla viestintätavoilla. Teknologian ja digitalisaation kehittyessä osaksi työsuojeluyhteistoimintaa tulee erilaista analytiikkaa ja tapoja tuottaa tietoa, jotka tuovat merkittäviä mahdollisuuksia, mutta myös uhkia.
Perinteiset tavat tehdä työtä säilyvät työelämässä uusien rinnalla, jonka lisäksi teknologia sulautuu jollain tasolla osaksi kaikkea työtä. Työn tekeminen muuttuu siis monelta osin nykyistä turvallisemmaksi, mutta myös uusia vaaratekijöitä syntyy. Uusista vaaratekijöistä esimerkkejä ovat muun muassa yhteiskunnan polarisoitumisen aiheuttama maalittamisen ja väkivallan uhan lisääntyminen, uusien toimialojen (esim. kiertotalous) vielä tuntemattomat vaarat, ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt (esim. voimakkaat myrskyt, lämpötilan ääri-ilmiöt ja keskilämpötilojen muutokset) sekä kiihtyvämmällä tahdilla esiintyvät pandemiat ja epidemiat. Työn vaaratekijöiden kirjo siis kasvaa ja painotuksen tuleekin olla vaarojen tunnistamis-, arviointi- ja hallintaprosessissa, henkilöstön kyvykkyydessä ja halussa tunnistaa vaaratekijöitä ja toimia turvallisesti sekä turvallisen työympäristön luomisessa.
Työ ei siis ole valmis, vaan vasta alussa. Emme yritä ratkaista arvoitusta itse, vaan pyydämme apuasi, jotta voimme ymmärtää työpaikkojen työturvallisuuden haasteet ja mahdollisuudet tulevaisuudessa. Auta meitä ratkaisemaan työturvallisuuden valkoisen laatikon arvoitus seuraavalle tasolle vastaamalla oheiseen kyselyyn, jossa pääset ottamaan kantaa yllä kuvattuihin ilmiöihin sekä työpaikkojen työturvallisuuden tarpeisiin.