Eettisen työkuormituksen monet kasvot
Työturvallisuuskeskus järjesti viime vuoden puolella virtuaalisia työpajoja, joissa osallistujilla oli mahdollisuus vaihtaa ajatuksia työhön liittyvästä eettisestä kuormituksesta. Työpajat ovat osa Eettinen kuormitus -hankkeen toimintaa.
Osallistujat kertoivat työpajoissa
tilanteista ja tekijöistä, joissa eettinen kuormitus nousi esiin omassa työssä
ja työyhteisössä. Kyseessä voi olla esimerkiksi resurssien vähäisyys, jonka
vuoksi ei ole mahdollista tehdä omaa työtä kunnolla tai asiakkaan haastava
käyttäytyminen, joka horjuttaa turvallisuuden tunnetta. Esille nostettiin myös tilanteet,
joissa ei ole riittävästi aikaa pohtia valintojen ja päätösten seurauksia tai
jolloin joutuu tekemään vaikeita päätöksiä yksin. Kasvava työkuormitus on
johtanut väsymykseen, minkä seurauksena ei enää jaksa kiinnittää huomiota
oikeisiin asioihin oikeaan aikaan. Paljon keskustelua herätti myös erilaiset
arvoristiriidat: omien ja työpaikan arvojen välillä, työyhteisön jäsenten kesken,
sukupolvien välillä sekä yhteiskunnallisesti.
Keskusteluissa nousikin esille eettisen
kuormituksen monet kasvot. Samalla todettiin yhteisesti, että eettisesti
haasteellisia tilanteita on paljon useammalla toimialalla kuin ensipohtimalla
voisi ajatella. Jokaisen työpaikan on siis tarpeen käynnistää yhteinen keskustelu
aiheesta.
Hankkeen yhteydessä etsimme lisää käytännön
esimerkkejä ja kuvauksia siitä, miten eettinen kuormitus voi näyttäytyä eri
toimintaympäristöissä. Otamme ilomielin vastaan kuvauksia sähköpostitse, jos
haluat auttaa meitä edistämään ilmiön tunnistamista ja käsittelyä työelämässä.
Miten eettistä kuormitusta voisi käsitellä
työyhteisössä?
Edellisessä aiheeseen liittyvässä blogikirjoituksessamme kirjoitimme, että
kuormitustilanteiden, toimintavaihtoehtojen ja niiden seurausten yhteinen
pohtiminen voi sekä keventää kuormitusta että lisätä osaamisen jakamista
työyhteisössä. Miten
työpaikoilla voitaisiin edetä tätä kohti? Työpajojen osallistujat ehdottivat
muun muassa
- yksilö-
ja ryhmätyönohjauksen järjestämistä - säännöllisiä
arvokeskusteluja, joissa työpaikan yhteisiä arvoja konkretisoidaan kunkin
työyhteisön työn näkökulmasta - luottamuksen
ja avoimuuden ilmapiirin vahvistamista - yhteisten
toimintamallien luomista eettisesti haasteellisten tilanteiden käsittelyyn - esihenkilöiden
ja henkilöstön kouluttamista tunnistamaan eettisesti haasteellisia tilanteita - työn
tekemisen tapojen tarkastelua ja muokkaamista - eettisen
kuormituksen tarkastelua osana psykososiaalista kuormitusta - keskustelevaa,
arvostavaa ja kunnioittavaa organisaatiokulttuuria.
Omat kokemuksemme ja verkostoissamme käydyt
keskustelut ovat osoittaneet, ettei kenenkään pidä jäädä yksin pohtimaan
vaikeita tilanteita, hankalia päätöksiä tai arvoristiriitoja työpaikalla.
Yhteisöllinen käsittely ja luottamuksen vahvistaminen kannattelevat sekä työyhteisöä
että työntekijöitä ja esihenkilöitä yksilöinä. Näin koko organisaatio vahvistuu.
Kirjoittajat Sara Simberg ja Seija Moilanen ovat
Työturvallisuuskeskuksen asiantuntijoita.
Eettinen kuormitus -hanketyöryhmän jäsenet
edustavat laajasti työelämää. Mukana ovat: Jukka-Pekka Tyni (HALI), Merja
Hyvärinen (JHL), Taina Tuomi (Keva), Oili Marttila (KiT), Riikka Kolkkala (KT),
Mervi Kattelus (Lääkäriliitto), Janne Kiiskinen (Mara), Merja Vihersalo (PAM),
Tanja Lehtoranta (Pro), Sari Ilonummi (SuPer) ja Heli Kannisto (Tehy).
Työturvallisuuskeskuksen asiantuntijoista mukana ovat Sara Simberg, Seija
Moilanen ja Tuuli Vattulainen.