Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Saatamme ajatella, että erimielisyyksiä tulisi välttää työpaikalla. Päinvastoin: erimielisyydet ovat hyödyllisiä. Ne kertovat siitä, että meillä on työhön liittyen jotain, jota on tarpeen kerrata, tarkentaa, selventää, korjata tai muuttaa. Ne siis auttavat kehittämään työtä ja työyhteisön toimintaa.

Työhön liittyvät erimielisyydet kannattaa selvittää ajoissa, sillä tilanteet eivät korjaannu välttelemällä tai puhumattomuudella. Mitä varhemmin asiaan tartutaan, sitä vähemmän kuonaa kertyy. Jos erimielisyyttä ei selvitetä, se vaikeuttaa työn sujumista ja yhteistyötä. Pitkittyessään erimielisyys voi johtaa kielteiseen käyttäytymiseen toista kohtaan, jopa häirintään tai muuhun epäasialliseen kohteluun.

On tärkeää muistaa, että useimmiten erimielisyyksien taustalla on työjärjestelyihin liittyviä epäselvyyksiä, eikä se, että ”tuo toinen on tahallaan hankala ihminen”. Tyypillisiä ovat esimerkiksi ristiriitaiset tai puutteelliset ohjeet, epäselvät tehtäväkuvat, vastuut tai odotukset taikka työvälineisiin tai työoloihin liittyvät epäkohdat.

Keskustellaan ratkaisukeskeisesti

Ammatillisuuteen kuuluu se, että keskustelemme asiallisesti ja toista loukkaamatta hankalammaltakin tuntuvista asioista. Osa ammatillisuutta on myös se, että työhön liittyviä asioita käsitellään työpaikalla ja mahdollisten yhteisesti sovittujen toimintamallien mukaisesti. Lähtökohtaisesti olisi hyvä, että erimielisyys voitaisiin selvittää ja käsitellä osapuolten kesken.

Erimielisyyttä selvitettäessä kannattaa keskustella ratkaisukeskeisesti ja välttää esimerkiksi syyllisen etsimistä. Voit edetä seuraavasti:

Hakekaa yhteistä ratkaisua tilanteeseen. Muistakaa kuunnella toistenne näkemyksiä ja kysyä tarvittaessa tarkennuksia. Puhukaa suoraan ja loukkaamatta – tekemällä opitte.