Työntekijän perehdyttäminen ja opastus

Perehdyttäminen ja työnopastus ovat parhainta ennakoivaa turvallisuustoimintaa.  Puutteet työnopastuksessa ovat yleisiä työtapaturman syitä. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan perehdyttämään työntekijän työhön ja työolosuhteisiin sekä työvälineiden oikeaan käyttöön ja turvallisiin työtapoihin. Erityisen tärkeää on perehdyttää työuraansa aloittavat nuoret työntekijät.


Perehdyttäminen

Perehdyttäminen antaa työntekijälle valmiudet työskennellä työyhteisössä ja työtehtävissään oikealla ja turvallisella tavalla.

Työnopastus

Työnopastuksessa varmistetaan, että työntekijä hallitsee työtehtävän, käytettävät koneet ja työvälineet sekä osaa toimia myös häiriö- ja poikkeustilanteissa.

Opastettavaa tulee kannustaa aloitteellisuuteen ja omatoimisuuteen. Työnsä hallitseva ja työhönsä sitoutunut henkilö haluaa kantaa vastuuta  osaamisestaan kysymällä, kertaamalla ja ottamalla selvää, jos on epävarma jostakin asiasta.

Ketä perehdytetään

Järjestelmällisen perehdyttämisen ja työnopastuksen piiriin kuuluvat kaikki henkilöstöryhmät ja  myös vuokratyöntekijät, kesätyöntekijät sekä muut kausityöntekijät.

Perehdyttämisen ja opastuksen tulee kattaa asiakkaan luona tehtävät työt ja työpaikalla työskentelevät ulkopuolisen työnantajan työntekijät.

Ulkomaan komennukselle lähtevät tarvitsevat perehdyttämistä kohdemaan kulttuuriin, lainsäädäntöön, liikkumiseen ja työoloihin.

Työnopastussuunnitelma

Perehdyttämisen ja työnopastuksen tueksi on hyvä olla kirjallinen suunnitelma, jolla seurataan opastuksen etenemistä.

Opas­tus­suun­ni­tel­ma perustuu työn vaa­ro­jen sel­vit­tä­mi­ses­tä saa­tui­hin tie­toi­hin.  Jäl­jel­le jää­neistä vaa­rois­ta annetaan opas­tus­ta ja kiinnitetään huo­mi­o­ta vaa­ro­jen tun­nis­ta­mi­seen ja me­net­te­ly­ta­poi­hin vaa­ra­ti­lan­tei­den en­nal­ta eh­käi­se­mi­sek­si.

Eri­lai­siin häi­ri­ö­ti­lan­tei­siin sekä puh­dis­tus- ja huol­to­töi­hin on laa­dit­ta­va kir­jal­li­set oh­jeet, joi­ta voi­daan käyt­tää opas­tuk­ses­sa. Poik­ke­a­vien ti­lan­tei­den oh­jeis­tuk­ses­sa on hyvä käyt­tää ha­vain­nol­lis­ta­via valo­ku­via.

Työn­o­pas­tuk­seen kuu­luu myös työ­pai­kan peli­sään­nöis­tä kes­kus­te­lu kuten häi­rin­nän ja epäasiallisen kohtelun tunnistaminen tai väki­val­lan uhkatilanteissa toimiminen  ja liiallisen hen­ki­sen kuor­mit­tu­mi­sen ennakointi.

Työ­pai­kan työ­suo­je­lu­hen­ki­lös­tön asi­an­tun­te­muk­sen hyö­dyn­tä­mi­nen perehdyttämisessä on tär­ke­ää, jot­ta työ­suo­je­lu­a­si­at liit­tyi­si­vät luon­te­vas­ti osak­si työn­o­pas­tus­ta.


Luvanvaraiset työt ja pätevyydet

Erityisiä turvallisuustoimia tai erityistä ammattitaitoa vaativiin töihin yrityksillä on omia työlupakäytäntöjä. Työlupa perustuu työn riskien arvioinnin pohjalta laadittuun ohjeeseen. Työlupakäytännöt koskevat paitsi yrityksen omia työntekijöitä myös ulkopuolisia työntekijöitä. Joidenkin töiden ja työtehtävien tekemiseen vaaditaan määrätty pätevyys.

Esimerkkejä työluvan vaativista töistä:

  • säiliötyö

Yleisimpiä pätevyyden vaativia töitä

  • tulityöt
  • nostotyöt
  • sähköasennus- ja huoltotyöt
  • erikoisajoneuvojen kuljetus
  • räjäytystyöt
  • hitsaustyöt
  • katto- ja vedeneristystyöt
  • asbestityöt.


Työn­o­pas­tus­ta tar­vi­taan, kun

  • työ on te­ki­jäl­leen uusi
  • työ­teh­tä­vät vaih­tu­vat
  • työ­me­ne­tel­mät muut­tu­vat
  • han­ki­taan ja ote­taan käyt­töön uu­sia ko­nei­ta, lait­tei­ta ja ai­nei­ta
  • työ tois­tuu har­voin
  • tur­val­li­suus­oh­jei­ta lai­min­lyö­dään
  • työ­pai­kal­la sat­tuu työ­tapa­tur­ma tai ha­vai­taan am­mat­ti­tau­ti
  • an­ne­tus­sa työn­o­pas­tuk­ses­sa ha­vai­taan puut­tei­ta
  • ti­lan­ne poik­ke­aa ta­van­o­mai­ses­ta
  • ha­vai­taan vir­hei­tä toi­min­nas­sa ja puut­tei­ta tuot­tei­den ja pal­ve­lu­jen laa­dus­sa.


Perehdyttäminen ja työnopastus

(digijulkaisu)
TTK-Skanskatsto-3440_KuvaSamiKulju_2212

Työnopastuksen tukena

  • käsi­kir­jat, ma­nu­aa­lit
  • kaa­vi­ot, poh­ja­pii­rus­tuk­set
  • työ­tur­val­li­suus­oh­jeet
  • opas­tus­oh­jeet
  • käyt­tö­oh­jeet
  • lä­hel­tä piti -ra­por­tit
  • pro­ses­si­ku­vauk­set
  • esit­teet, tuo­te­se­los­teet
  • vaarojen ja haittojen ar­vi­oin­nit
  • valo­ku­vat, vi­de­ot.

Perehdyttämisen tarkistuslista

(pdf)

24110 Perehdyttamsien tarkistuslista


ttk_kouluttaa

Koulutusta työsuojelusta ja työhyvinvoinnista

Lähiopetuksena tai verkossa, myös omalle työpaikallesi räätälöitynä.

Tutustu koulutustarjontaan
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje