Työsuojelu on yhteistoimintaa

Turvallisten ja terveellisten työolojen lähtökohta on työpaikkojen oma-aloitteinen toiminta. Työnantaja ja työnantajan edustajina toimivat esimiehet ovat juridisesti vastuussa työpaikan turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Työsuojelun yhteistoimintahenkilöt toimivat asiantuntijoina edistämässä työpaikan työoloja. Työntekijöille on velvollisuus huolehtia oman ja työtoverien turvallisuuden varmistamisesta. Viranomaisena työsuojeluhallinto huolehtii työolojen vähimmäisvaatimuksista ja niiden noudattamisesta.

 


hahmot

Lait ja sopimukset säätelevät työsuojelua

Työsuojelua määrittävät erilaiset lait, kuten työturvallisuuslaki, työterveyshuoltolaki ja työsuojelun valvontalaki. Niiden tavoitteena on pitää huolta, että työn tekeminen on turvallista ja terveellistä ja asioita käsitellään työpaikalla yhteistoiminnassa. Käytännössä niissä velvoitetaan, että työpaikoilla tulee arvioida työn riskit, perehdyttää ja opastaa työhön, tarjota työterveyshuoltoa ja ylläpitää työkykyä.

Ennen kaikkea työsuojelun tavoitteena on pitää huolta, että työntekijät voivat kaikin puolin hyvin ja pystyvät tekemään työnsä tehokkaasti. Työsuojelu saatetaan kokea taakaksi, mutta siitä on huomattavaa hyötyä yritykselle. Hyvinvoivat työntekijät nimittäin viihtyvät työssään paremmin ja ovat taatusti tuottavampia.

Työhyvinvoinnilla lisäarvoa työyhteisölle

Lainsäädäntö luo perustan turvalliselle ja terveelliselle työn tekemiselle. Parhaimmillaan työ on sujuvaaa ja tuloksellista sekä samanaikaisesti henkilöstön hyvinvointia tukevaa. Oikein kohdennettu työhyvinvointiin panostettu euro tuottaa itsensä moninkertaisesti takaisin.


ttk_kouluttaa

Koulutusta työsuojelusta ja työhyvinvoinnista

Lähiopetuksena tai verkossa, myös omalle työpaikallesi räätälöitynä.

Tutustu koulutustarjontaan
onni-tulee-puun-takaa

Onni ja Ilona töissä -seminaari 12.5.2017 Helsinki

Miten Onni ja Ilona voivat metsä- ja sote-alan töissä? Tule kuulemaan tuloksia Onni tulee puun takaa -hankkeen loppuseminaarissa.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen
aamukahvit

Parempi työ -aamukahvitilaisuudet keväällä 2017

Maksuttomia ajankohtaistilaisuuksia järjestetään viidellä paikkakunnalla.

Tutustu aiheisiin ja ilmoittaudu
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje