Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Työtapaturmien ja ammattitautien torjunta edellyttävät jatkuvaa työympäristön ja toiminnan seuraamista ja kehittämistä. On tarkkailtava työympäristöä ja kerättävä tietoa vaaroista esimerkiksi työpaikkakierroksilla ja turvallisuusilmoituksilla. Myös työterveyshuollon työpaikkaselvityksen kehittämisehdotukset on otettava huomioon. Lisäksi työnantajan pitää seurata sairauspoissaoloja ja tapaturmatilastoja. Vaaralliset tilanteet ja niihin johtaneet tekijät on selvitettävä sekä terveyttä vaarantavat olosuhteet korjattava.

Työpaikalla tulee olla selkeä käytäntö tapaturmien ja vaaratilanteiden ilmoittamisesta sekä sattuneiden tapausten tutkinnasta. Sattuneiden tapaturmien ja vaaratilanteiden tutkinnan tavoitteena on löytää torjuntatoimenpiteet samankaltaisten tapausten ehkäisemiseksi.

Työtapaturmien ja vaaratilanteiden tutkinta

Mitä tapaturmatutkinta on käytännössä ja miten siitä voidaan ottaa opiksi? Webinaarissa esitellään myös Tapaturmatutka-digisovellus.

Työtapaturmien ja vaaratilanteiden tutkinnassa voidaan ottaa lähtökohdaksi se, mitä olisi voinut sattua. Tavoitteena on löytää toteutuskelpoisia toimenpiteitä turvallisuuden kehittämiseksi.

Tapaturmien ja vaaratilanteiden tutkinnalla selvitetään:

Vaaratilanteiden ja työtapaturmien taustalla olevat tekijät voidaan jakaa kolmeen ryhmään: organisatoriset, tekniset ja inhimilliset syyt.

Organisatoriset syyt:

  • työntekijän opastus on puutteellinen tai opastuksessa ei ole otettu huomioon poikkeustilanteita
  • huono suunnittelu
  • kunnossapidon laiminlyönti
  • työn valvonnan laiminlyönti
  • työtilan mitoitus ja järjestelyt ovat puutteellisia, hankalia työasentoja ja -liikkeitä
  • työntekijän fyysinen kuormitus on liiallinen
  • työaikajärjestelyjen puutteiden takia työntekijän huomiokyky on laskenut.

Tekniset syyt:

  • epäjärjestys
  • puutteet suojauksessa tai työvälineissä
  • laitteiden vikaantuminen
  • aineen korroosio ja kuluminen.

Inhimilliset syyt:

  • tiedonpuute tai tietoa ei ole esitetty ymmärrettävässä muodossa
  • totuttu virheellinen työtapa
  • laitteen käyttäjä ei näe tai kuule vaarasta varoittavaa tietoa
  • tahallinen laiminlyönti.

Miten toimitaan tapaturman sattuessa

Työtapaturman sattumisesta tulee ilmoittaa omalle työnantajalle työpaikalla sovittujen käytäntöjen mukaisesti. Ilmoitus on hyvä tehdä heti, kun se on olosuhteet huomioiden mahdollista.

Työnantaja ilmoittaa sattuneesta työtapaturmasta omalle vakuutusyhtiölleen. Työnantajan tulee tehdä ilmoitus viipymättä ja viimeistään kymmenen arkipäivän kuluessa tiedon saatuaan.

Vakavat työtapaturmat

Vakavasta työtapaturmasta on viipymättä ilmoitettava poliisille ja aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle. Työtapaturma on vakava, jos työntekijä menehtyy tai hänelle aiheutuu pysyvä tai vaikealaatuinen vamma. Ilmoitusvelvollisuus perustuu lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta. Laki velvoittaa työsuojeluviranomaista tutkimaan kaikki tietoonsa tulleet vakavat työtapaturmat.

Ammattitaudit ja työperäiset sairaudet

Työperäisillä sairauksilla on syy-yhteys työhön eli työssä on sairautta aiheuttava tekijä. Työperäiset sairaudet ovat joko ammattitauteja tai työperäisiä sairauksia, jolloin sairastuminen liittyy työhön, mutta ammattitaudin kriteerit eivät täyty.

Ammattitaudin määritys perustuu lääketieteen ohella lainsäädäntöön ja sopimuksiin. Ammattitaudin aiheuttaja on työhön liittyvä fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen tekijä. Yleisimpiä ammattitauteja ovat meluvammat, hengitystieallergiat, ihosairaudet, asbestisairaudet ja yläraajojen rasitusvammat. Luettelo ammattitaudiksi luokitelluista sairauksista ja sairauksien aiheuttajista löytyy valtioneuvoston asetuksen ammattitautiluettelosta.

Työnantajan tulee ehkäistä työperäisten sairauksien syntymistä vaarojen selvittämisellä ja riskien arvioinnilla sekä työn ja työmenetelmien suunnittelulla. Jos ammattitauteja tai muita työperäisiä sairauksia kuitenkin ilmenee, työnantajan on korjattava työolosuhteita, jotta vastaavilta sairastumisilta vältytään jatkossa.

Tapaturma- ja ammattitautivakuutus

Työnantaja on velvoitettu ottamaan ja maksamaan työntekijöitään varten työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen työtapaturmavakuutuksia tarjoavalta vakuutusyhtiöltä. Työnantajan vakuuttamisvelvollisuus perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Vakuutus on osa työntekijän sosiaaliturvaa.

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta korvataan työntekijälle työtapaturmasta ja ammattitaudista aiheutuneita kustannuksia ja ansionmenetyksiä. Vakuutus on voimassa työntekopaikalla sekä kodin ja työpaikan välisillä matkoilla.

Tapaturmavakuutuskeskus

Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) on työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksia tarjoavien vakuutuslaitosten kattojärjestö. Tapaturmavakuutuskeskus koordinoi ja kehittää työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksentoimeenpanoa. Lisäksi TVK huolehtii korvausasian käsittelystä ja korvauksen maksamisesta sellaisissa vahinkotapauksissa, joissa työnantajalla ei ole ollut työtapaturmavakuutusta.

Työtapaturmatilastot ja TOT-raportit

Tapaturmavakuutuskeskus ylläpitää ja julkaisee työtapaturma- ja ammattitautitilastoja. Se myös tutkii työpaikkaonnettomuuksia ja tuottaa tutkituista tapauksista anonyymejä julkaisuja. Tavoitteena on, että onnettomuustapauksia tutkimalla opitaan ja levitetään tietoa, jotta samankaltaisilta onnettomuuksilta vältytään vastaisuudessa.  

Onnettomuustapauksia julkaistaan yksityiskohtaisina TOT-raportteina ja lyhyempinä tapaturmaraportteina työpaikkakuolemat.fi-sivuilla.