Uutisia

RSS TTK:n uutisia

4.12.2017

Työsuojeluosaajaksi oppilaitoksessa -työkalu ammatillisten oppilaitosten käyttöön

Maksuton itsearviointityökalu on tarkoitettu ammatillisille oppilaitoksille. Työkalun avulla voidaan arvioida oppilaitoksen toimintaa ja sen vaikutusta opiskelijoiden turvallisuusasenteisiin ja turvallisuusosaamiseen.

29.11.2017

Perehdyttäminen on erityisen tärkeää yhteisillä työpaikoilla

Perehdyttämiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota yhteisillä työpaikoilla, joissa toimii useita työnantajia tai työnsuorittajia. Yhteiset työpaikat ovat yleisiä muun muassa rakennusalalla.

24.11.2017

Uutta koulutusmateriaalia turvalliseen pylvästyöskentelyyn

Työturvallisuuskeskuksen sähköalojen työalatoimikunta on tuottanut koulutusmateriaalia turvallisesta pylvästyöskentelystä.

Seuraavat


Muuta ajankohtaista

30.11.2017 14.47

Onni tulee puun takaa -hankkeen loppuraportti julkaistu

Onni tulee puun takaa -hankkeessa toteutettiin yhteistoiminnallinen työhyvinvoinnin ja tuottavuuden vahvistamisen prosessi uusmaalaisissa metsä- ja sote-alalla toimivissa pk-yrityksissä. Prosessin malli on kaikkien vapaasti hyödynnettävissä.
 

Julkaisussa pyritään vastaamaan kysymykseen: Tuliko Onni puun takaa? Lisääntyikö työhyvinvointi ja tuottavuus hankkeeseen mukaan tulleissa yrityksissä? Onko Onni tulee puun takaa –hankkeen tapa kehittää työhyvinvointia ja tuottavuutta hyvä? Mitä siitä voisi oppia ja hyödyntää? Mitä yhteistä ja millaisia eroja löytyi mies- ja naisvaltaisen alalta?

Julkaisussa kerrotaan, millaisia voimavaratekijöitä ja kehittämisen kohteita hankkeessa mukana olleissa yrityksissä nousi esiin. Kehittämisprosessi perustuu työyhteisön yhteisölliseen ja ratkaisukeskeiseen vuoropuheluun ja toimintaan, jonka tavoitteena on löytää käytännössä helposti toteutettavia ja toimivia ratkaisuja valittuihin kehittämiskohteisiin. Oleellista on henkilöstön kuuleminen ja aito osallistaminen.

Onni tulee puun takaa -hanketta toteuttivat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja TTS Työtehoseura. Hankkeen yhteistyökumppanina toimi myös Työturvallisuuskeskus. Hanke oli Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama. Hanketta toteutettiin vuosina 2015 - 2017.


Hankkeen nettisivut

Onni tulee puun takaa -hankkeen loppuraportti:
Onni tulee puun takaa - Yhteistoiminnallisesti työhyvinvointia ja tuottavuutta kehittämässä metsä- ja sote-alalla (pdf)


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje