RSS Teemat

Tunnista ja hallitse altistuminen työssä

Yhä edelleen altistumme työpaikoilla monille kemiallisille, fysikaalisille tai biologisille tekijöille, joista voi olla terveyshaittaa. Tunnistammeko työpaikoilla altistumisriskit ja osaammeko ehkäistä haitat?
altistumisriskit-työssä-teema











On arvioitu, että altistuminen erilaisille työhygieenisille tekijöille koskettaa Suomessa ainakin puolta miljoonaa työntekijää. Vaikka elinkeinorakenne ja työn luonne muuttuvat, altistumme työssämme edelleen kemikaaleille, melulle, tärinälle, epäsuotuisille lämpötiloille, bakteereille, viruksille ja monille muille työhygieenisille tekijöille.

Uudet työtavat tai teknologia voivat tuoda mukanaan uusia altistumistilanteita, esimerkiksi nanomateriaalien altistumisriskejä on viime vuosina tutkittu paljon.

Miten työpaikalla voidaan estää terveydelle haitallinen altistuminen ja hallita riskit?

Altisteiden riskien hallinnan kokonaisuuteen kuuluvat altistumisvaarojen selvitys, terveysriskin arviointi, altistumista ja siitä aiheutuvaa haittaa vähentävät toimenpiteet ja toimenpiteiden vaikutusten seuranta. Vastuu on työturvallisuuslain mukaan työnantajalla.   

Lähtökohtana haittojen ehkäisylle on kattava ja riittävällä asiantuntemuksella tehty altisteiden riskinarviointi. Vaarojen selvittämiseen ja riskien arviointiin kuuluu altisteiden ja niihin liittyvien työtehtävien tunnistaminen. Riskien arviointia varten on tiedettävä myös altistumistasot ja huomioitava työhygieeniset raja-arvot. 

Altisteiden osalta riskien arvioinnissa tarvitaan yhteistyötä työterveyshuollon kanssa, sillä altistuminen voi edellyttää terveysseurantaa työn kestäessä ja myös työn päättyessä. Työnantaja voi käyttää tarvittaessa myös työhygienian asiantuntijaa altistumisen selvittämisessä.

Kun altistumisriskit on arvioitu, suunnitellaan altistumista vähentävät toimenpiteet työoloihin, työtapoihin, -menetelmiin tai -prosesseihin. Jos toimenpiteet eivät alenna riskitasoa riittävästi, viimeisenä toimenpiteenä käytetään henkilösuojaimia, esimerkiksi kuulosuojaimia, hengityssuojaimia tai suojakäsineitä. Myös oikeiden henkilösuojainten valinta perustuu riskien arviointiin.

Yhteisellä työpaikalla on tunnettava myös yhteiset riskit. Riskien hallinta edellyttää silloin yhteistyötä työnantajien välillä tarvittaessa kaikissa riskien hallinnan vaiheissa, samoin työsuojeluyhteistyötä.

Puhtausklinikka: Käyttöturvallisuustiedote

Jotta kemikaaleille altistumisen riskiä voidaan hallita, on tiedettävä, mitä kemikaaleja työpaikalla käytetään ja on tunnettava kemikaalien ominaisuudet sekä käyttöön liittyvät vaarat. Käyttöturvallisuustiedotteessa on tietoa kemikaalin ominaisuuksista, vaaroista ja turvallisesta käsittelystä. Työpaikalla käyttöturvallisuustiedotteesta on tärkeä tuntea ainakin ne kohdat, joista ilmenevät tuotteen vaaralliset ominaisuudet, ensiapuohjeet, altistumisen ehkäiseminen ja vaadittavat henkilönsuojaimet.

KiiltoClean Oy:n Puhtausklinikka-videosarjan jaksossa käsitellään käyttöturvallisuustiedotetta. Katso video ja kertaa, mitä asioita on hyvä käydä läpi ennen tuotteen käyttöä.

Keskustelukysymykset

Pohtikaa kysymysten avulla, miten hyvin tunnette työpaikkanne altistumisriskit ja olette torjuneet altisteiden terveys- ja turvallisuushaitat.

Tunnista ja hallitse altistuminen työssä -keskustelukysymykset (pdf)

Lisää aiheesta

Työturvallisuus- ja työterveysriskien tunnistaminen ja arviointi
Työn riskien arvioinnilla saadaan kokonaiskuva työpaikan työturvallisuuden ja työterveyden tilasta ja kehittämistarpeista. Tietosivulla on myös lomakkeita ja työkaluja riskien arvioinnin tueksi. Työturvallisuuskeskus.

Riskienhallinnan malliratkaisut
Riskienhallinnan malliratkaisut sisältävät työtehtäväkohtaisia ohjeita riskienhallinnan suunnitteluun ja toteutukseen. Työterveyslaitos.

Turvallinen ja terveellinen työympäristö
Hyvässä työympäristössä työntekijät voivat työskennellä turvallisesti. Työssä käytettävien raaka-aineiden ja työprosesseissa syntyvien aineiden haitat ja vaarat tunnetaan ja työntekijät on opastettu hallitsemaan ne. Työympäristötekijöistä sivuilla käsitellään melu ja tärinä, kemialliset tekijät sekä lämpöolot ja sisäilma. Työturvallisuuskeskus.

Työhygienia – Kemialliset, biologiset ja fysikaaliset haittatekijät (pdf)
Työhygienia käsittää työpaikoilla ilmenevien mahdollisesti työntekijöille haittaa aiheuttavien tai heidän terveyttään vaarantavien kemiallisten, biologisten ja fysikaalisten riskitekijöiden tunnistamisen, kartoituksen ja torjunnan. Työturvallisuuskeskus 2015.

Henkilönsuojainten käyttö ja valinta

Erilaiset henkilönsuojaimet sekä niiden valinta ja käyttö. Työterveyslaitos.

Kemialliset tekijät
Valtioneuvoston asetus kemiallisista tekijöistä työssä säätelee kemikaalien turvallista käyttöä työpaikalla. Aihesivuilla on yleistä tietoa kemiallisista tekijöistä, ohjeita työntekijälle ja työnantajalle sekä linkit lainsäädäntöön. Työsuojeluhallinto.

Terveellinen työ – Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät
Tietoa ja hyviä käytäntöjä kemiallisten tekijöiden tunnistamisesta ja hallinnasta työpaikoille. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) kampanja 2018–2019.




Sparraustunti verkossa

Maksuton ja vuorovaikutteinen verkkoluento kuukausiteeman aiheesta.
Ajankohdat, ilmoittautuminen ja ohjeita osallistumiseen


Teemakirje

Teemakirje on kooste kuukausiteemasta ja toimii myös muistutuksena sparraustunneista. Teemakirje lähetetään kerran kuukaudessa (paitsi kesä- ja heinäkuussa) ja se käsittelee työturvallisuuteen, työhyvinvointiin ja työyhteisöjen kehittämiseen liittyviä aiheita. Tilaus on maksuton ja voit peruuttaa sen milloin tahansa.
Tilaa teemakirje

eu_kampanja_2018

Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät työpaikalla

Terveellinen työ -kampanja 2018-2019

Lue lisää kampanjan verkkosivuilta
Telma 2_18

Telma-lehti 2/2018: rekrytointi ja perehdyttäminen

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje