Työturvallisuuskeskuksen blogi

23.10.2017 9.06

Työsuojelun yhteistoiminta on yhteistyötä

Työsuojelun yhteistoiminta on sitä, että työnantaja ja työntekijät toimivat yhteistyössä, jotta työpaikalla on terveellistä ja turvallista tehdä työtä.


Työsuojelun yhteistoiminnassa käsiteltäviä asioita:

  • työhön ja työympäristöön liittyvät vaarat ja haitat
  • toimenpiteet ja suunnitelmat vaarojen ja haittojen ehkäisemiseksi
  • muutostilanteiden kuten tilajärjestelyjen, organisaatiomuutosten ja hankintojen vaikutukset työn terveellisyyteen ja turvallisuuteen.
  • työterveyshuollon järjestäminen.

Työsuojelun yhteistoiminta koskee kaiken kokoisia työpaikkoja. Pienillä työpaikoilla yhteistoiminta-asiat käsitellään yhdessä työnantajan ja työntekijöiden kanssa. Isommilla työpaikoilla yhteistoimintaa toteutetaan edustajien välityksellä.

Työsuojelupäällikkö

Työnantajan edustaja yhteistoiminnassa on työsuojelupäällikkö. Työsuojelupäällikkö on työnantaja itse tai hänen nimeämänsä henkilö.

Työsuojeluvaltuutettu

Vähintään 10 henkilön työpaikoilla työntekijät valitsevat työsuojeluvaltuutetun, joka edustaa heitä työsuojelun yhteistoiminnassa. Työsuojeluvaltuutetulle valitaan lisäksi kaksi varavaltuutettua.

Työsuojelutoimikunta

Vähintään 20 henkilön työpaikoilla muodostetaan lisäksi työsuojelutoimikunta. Toimikunnassa on vähintään neljä jäsentä: työnantajan nimeämä edustaja, työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut.

Työsuojelun yhteistoimintakausi

Työpaikan työsuojelun yhteistoimintakausi eli ajanjakso joksi työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut valitaan, on vähintään kaksi ja enintään neljä kalenterivuotta. Yhteistoiminnan järjestämisestä huolehtii työsuojelupäällikkö.

Työsuojeluhenkilörekisteri

Työturvallisuuskeskus ylläpitää työsuojeluhenkilörekisteriä, johon työpaikat ilmoittavat työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden yhteystiedot. Rekisterissä oleville henkilöille välitetään ajankohtaista työsuojelutietoa ja tietoa työsuojelukoulutuksista.

Työsuojelun yhteistoiminta on paitsi työpaikkojen lakisääteinen velvollisuus myös iso etu. Toimivalla yhteistoiminnalla parannetaan työoloja, ennaltaehkäistään työtapaturmia ja työstä johtuvia sairauspoissaoloja sekä edistetään tuloksellista toimintaa.

Lisätietoa työsuojelun yhteistoiminnasta Työturvallisuuskeskuksen verkkosivuilla.

Kirjoittaja Kerttuli Harjanne on asiantuntija Työturvallisuuskeskuksessa.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje