Vaarojen arviointi vaatii ennakointia – miten saisin asian pois päiväjärjestyksestä?
Vaarojen arviointi, josta itse käytän mieluummin termiä työn riskienarviointi, nähdään usein lakisääteisenä pakkopullana. Yhtenä velvoitteena muiden kaiken maailman velvoitteiden joukossa.
muuten sama asia kuin työpaikkaselvitys? Ja onhan meillä päivitetty
pelastussuunnitelma, joka sekin perustuu riskienarviointiin, eikö sillä voisi
tätä korvata?
Nämä ja lukematon määrä muita yrityksiä laistaa tästä on
kuultu. Epäilen vahvasti, että kiinnostuksen vähäisyys vaarojen arviointia
kohtaan johtuu pohjimmiltaan siitä, että sen merkitystä ja tarkoitusta ei ole
sisäistetty. Kiireellisemmät asiat ajavat silloin edelle. Tiedetään kyseessä olevan
lakisääteinen velvoite, mutta ei ole täysin hahmotettu, miksi tämä on niin
perustavanlaatuinen asia, että se on pitänyt lakiin kirjoittaa? Tässä muutamia
näkökulmia asiaan.
tiedon keruun menetelmänä päätösten tekemisen perustaksi. Voidakseen tehdä
hyviä ja harkittuja ratkaisuja pitää ensin tietää mikä on ongelmana, miten iso
ongelma on kyseessä ja sitten päättää missä järjestyksessä ongelmia lähdetään
ratkomaan. Kun taustat ongelmalle on selvitetty, on yleensä toimenpiteiden
kohdentaminen ja mitoittaminenkin helpompaa. Saadaan siis tietoa päätöksen teon
tueksi ja siten parempia päätöksiä aikaiseksi.
kapea-alaisesti tapaturmien torjunnaksi. Tämä on varmasti yksi syy, miksi sen
merkitystä ei aina hahmoteta. Monilla työpaikoilla perinteiset tapaturmat eivät
ole ongelma ja hyvä niin. Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa arvioinnin osa-alueet kuuteen eri
osa-alueeseen:
a. Fyysinen kuormittuminen
b. Psykososiaalinen kuormittuminen
c. Fysikaaliset tekijät
d. Kemialliset ja biologiset tekijät
e. Hallintoon liittyvät tekijät
f. Tapaturmien torjunta
Teen seuraavaksi väittämän, joka perustuu
vain omiin kokemuksiini ja keskusteluihin, joita olen käynyt monien
työpaikkojen edustajien kanssa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Työpaikoilla,
joissa vaarojen arvioinnin merkitystä vähätellään, se mielletään usein vain
tapaturmien torjuntaan liittyväksi menettelyksi. Näillä samoilla työpaikoilla
psykososiaalinen kuormitus on todennäköisesti isoin yksittäinen ongelma.
Menikö ihan pieleen? Epäilen, että yllättävän moneen ”osui ja upposi” laivanupotuspeliä
mukaillen.
Heitän tähän yleisemmin vain ajatuksen siitä, että jonkin asian tietäminen ja
luuleminen eivät ole sama asia. Etenkin psykososiaalinen kuormitus on
käytännössä lähes mahdotonta arvioida luotettavasti käymättä jotain järjestelmällistä
mallia noudattavaa keskustelua työntekijän kanssa asiasta. Sama pätee moneen
muuhunkin. Fyysinen kuormitus ja ergonomia, monet potentiaaliset tapaturman
aiheuttajat, erilaiset altisteet jne. vaativat usein järjestelmällistä
tarkastelua niiden ihmisten kanssa, jotka aikaansa kohteessa viettävät. Samalla
tulee hoidettua sitä, paljon peräänkuulutettua yhteistoimintaa ja
vuorovaikutustakin työpaikalla.
Pohjimmiltaan siis siitä, että mahdolliset vahinkoa aiheuttavat asiat saadaan
tunnistettua ja hoidettua kuntoon ennen kuin seurauksia syntyy. ”Jos
turvallisuuden parantaminen on mielestäsi kallista, kokeilepa tapaturmaa” –
on vanha lausahdus mutta pitää edelleen paikkansa erittäin hyvin.
Hyvin tehty vaarojen arviointi on yksi parhaista tavoista
ehkäistä vahinkoja ja erilaisia toiminnan häiriöitä. Parhaimmillaan se luo myös
työntekijöille aidon kanavan tuoda esille työpaikan kipupisteitä ja siten
parantaa vuorovaikutusta työpaikalla. Kyse ei siis ole pakkopullasta vaan ihan aidosta
työpaikan toiminnan kehittämisestä, jatkuvuuden ja häiriöttömyyden
turvaamisesta sekä kaikille mukavamman ja turvallisemman työpaikan
rakentamisesta.
Kirjoittaja Lasse Kammonen on Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija, vastuualueinaan vaarojen arviointi ja työväkivalta.